Ehdin olla aamulla suihkunraikkaana tasan 9 minuuttia ennen kuin sain puklupissaniskakakka-kuorrutteen. Oli pakko nauraa, pääsinhän sentään suihkuun, jou!

Huomenna anoppilaan yläilmojen halki. Pakkailuja ei olla edes vielä aloitettu ja lento on huomenna päivällä. Tästä taitaa tulla taas "laita lenkkarit jalkaan koska juokset anyways portille"-lento, kuten 95% meidän lennoista. Sori Bubba. Parempi alkaa totutella tähän jo nyt, sillä tämä on tulevaisuutta.

Eilen kotimittailtiin Bubbaa. Onko ihmekään, että ranteet on sökönä kun tyyppi painaa yli 8kg ja näytti olevan pauttiarallaa 67cm. Eikä olla edes neljää kuukautta vielä. Suomessa Bubba on ihan normikokoinen, täällä tuo kuitenkin huitelee paikallisten lapsosten 7kk:n paikkeilla. Heh. Onkohan Bubban ekat sanat "Fear not, munchkins. I come in peace"? 

Bubba is too cool for school.

Josko käyttäisi vapaat kädet hyödyksi jotenkin ja katsoisi vaikka alustavasti mitä rääsyjä tämä läski mama voisi ajatella mukaan matkalle...? :)

Kun Hercules kertoi muutaman päivän työmatkastaan Moskovaan, väläytin ajatusta siitä, että tuo varaisi lennot Helsingin kautta, jotta voisin lähteä mukaan sen sijaan, että jäisin kotiin kahdestaan Bubban kanssa. 

Idea meni läpi ja näin lähdettiin koko poppoo Helsinskiin aivan liian monen laukun ja hermostuneen mutsi-ihmisen kanssa. Lennon laahattua myöhässä (kuten aina), valmistelut menivät päin honkia ja pääsin näyttämään henkistä keskaria kaikille, jotka sanovat pienten vauvojen kanssa lentämisen olevan helppoa kun "nehän nukkuu koko matkan". 

No ei nukkunut. Ei todellakaan. Kolmen tunnin kiljuminen oli oikein rentouttavaa meidän lisäksi myös kanssamatkustajille. Bubban keuhkot ovat erityisen hyvin kehittyneet. Heh. Tullut mutsiinsa.

Suomeen saavuttuamme asiat sujuivat huomattavasti helpommin ja paremmin kuin mitä etukäteen ajattelin: ratikalla pääsi helposti kulkemaan, Bubban nappisilmät hurmasivat Helsingin populaation 100% ja oli ihana puhua suomea, nähdä perhettä ja ystäviä sekä huomata, että pärjään Bubban kanssa kyllä montakin päivää yksin ilman hermoromahdusta. 

Bubba kävi isoisän kanssa lounaalla ja hurmasi totaalisesti viereisen pöydän naiset. 

Paluumatka oli taas yhtä he**ettiä, tällä kertaa Bubba väänsi kahdet niskapas*at 11km:n korkeudessa ja huusi viimeisen tunnin kuin hyeena. Onneksi lentoemännät olivat jo niin rakastuneita meidän pikku ("PIKKU".... HEH... Äidin huumorintajua ei olla vielä menetetty, kummassakin ranteessa kun on jännetuppitulehdus koska meidän pikku jättiläinen kasvaa niin hirveää vauhtia) hurmuriin, ettei pieni kiljunta näyttänyt horjuttavan fanilaumaa. 

Paluu arkeen koitti torstaina ja viikonloppuna totuteltiin taas helteeseen,  kauppojen kiinniolemiseen ja metsätorakoihin/megalomaanisiin hämähäkkeihin. Jeejee. Onneksi tämä ilo ei kauaa kestä, sillä pääsemme taas kiljumaan yläilmoihin viikon päästä kun lähdetään kesälomalle Herculeksen kotimaahan kymmeneksi päiväksi. Jipii! Sen jälkeen on sukulaiset koluttu läpi ja Bubbaa vilauteltu puolelle maailmaa. 

Bubba siis tosiaan kasvaa ja kehittyy aivan huimaa vauhtia. Tuo höpöttää aivan tauotta ja pitelee päätään kuin puolivuotias (sanoo meidän fyssari, joka jumppaa Bubban niskaa jotta kallon muoto parantuisi). Yöt menevät joko yhdellä 10min syötöllä klo 3 tai ilman syöttöä kokonaan (huraa!). Imetys sujuu edelleen siis hyvin ja elämä alkaa olla taas kuosissa kun iskä ja äiskä saavat nykyään yölläkin unta.

Ainoa kökkö asia on vain se, että Bubba tykkää olla koko ajan iholla ja liikkeellä, joten aikaa ei  löydy blogin ylläpitämiseen (tai kotiaskareisiin) ja ikävät läskit ovat palanneet keskuuteemme koska suklaa on maistunut herkkuperseelle vähän liiankin hyvin. No, en ota stressiä siitä enkä vielä aloita mitään "yummie mummy"-proggista, mutta hiljalleen tiputtelen herkkuja pois ja lisään vaunujen puskemista ylämäissä. Ehkä. :) Tänään tosin puskin vain tasaisella ja alamäkeen, koska vein Bubban järven rannalle ihmettelemään aamuaurinkoa ja luuserina hyppäsin metroon kun oli aika kiivetä ylämäkeen. Bubban mielestä metromatka oli ihan ok mutta sitä seurannut bussimatka oli erityisen jännä, tuo istui hipihiljaa mutsin sylissä maisemia katsellen ja varpaitaan kipristellen.  

Tässä kuulumiset tällä erää. Olemme siis kansainvälistyneet, Bubbasta kuoriutuu varsinainen hurmuri ja Xena on äärettömän rakastunut pieneen perheeseensä. 

Bubba senkun kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia, onhan mittarissa jo yli kahdeksan viikkoa. Mahavaivat alkaa väistyä ja uutena juttuna on jokeltelu ja hirmuisen ihana hampaaton hymy korvasta korvaan. Äidin sydän sulaa vaikka olisi aamuyö ja väsyttäisi. "Guuuuuuuuu" ja "äyyyyyyy", sanoo Bubba hymyillen, päästää riemunkiljahduksen ja päälle harjoittelee nauruaan, "hhhhhaaaaa hhhhhhhhhhaaaaaaa". 

Jälkitarkastus meni hyvin. Arpi on minimaalinen, toipuminen ollut loistavaa ja sain luvan urheilla (yeah right, sanoo sohvaperuna). Tosin unohdin tarkastuksessa mainita siitä, että kun tyypit klinikalla pistivät ensimmäistä IV-reikää, se meni jotenkin huonosti ja aiheutti paljon kipua. Kun oli sektion aika ja nuo pistivät suoneen jotain uutta liuosta, alkoi hirveät tuskat ranteen ympäristössä ja päätettiin laittaa uusi reikä suoneen. Koska uusi rei'itys meni niinkuin pitikin, kipua ei enää esiintynyt kun kamaa laitettiin suoneen. Noh, enhän sitä itse tajunnut, että sen ei pitäisi sattua ja kestin sitä jomotusta 24h ennen helpotusta. Valitettavasti kipu kuitenkin jäi suoneen ja sen ympäristöön, levisi ranteeseen ja nyt on ranne täysin tulehtunut ja joudun käyttämään rannetukea, jotta selviäisin vauvan nostelusta ja kanniskelusta. :( Perseestä, etten sanoisi. Yksikätinen mutsi tässä, morjens. 

Meillä on ollut kova vierastulva ja tulva jatkuu aina syyskuun loppuun asti. Bubban mummo ja täti Suomesta ja setä Herculeksen maasta kävivät samanaikaisesti kylässä ja opittiin paljon Bubban viemisestä ravintoloihin ja muihin rientoihin. Kun kävimme esimerkiksi hienossa ravintolassa syömässä (jäimme hyrskynmyrskyn kouriin, joten päätettiin odottaa ravintolassa sen rauhoittumista) ja kun Bubba oli ensin päästänyt maailman kovaäänisimmän pierun EVER ja sen jälkeen alkoi itkupotkuraivarit, suomalaisena ensireaktio oli "hide the baby" eli vauvan vieminen muualle, ettei muiden ruokailijoiden rauha rikkoutuisi. Yllätyin kovasti kun tarjoilijat tulivatkin kujertelemaan Bubballe ja viereisistä pöydistä ruokailijat lähettelivät hymyillen lentosuukkoja Bubban suuntaan. Onneksi Bubba rauhoittui vaipanvaihdon ja seurustelun jälkeen niin, että sammui vaunuihinsa loppuajaksi ja saimme syödä rauhassa. Oli kuitenkin hiton paljon stressittömämpää oleskella ravintolassa, jossa Bubba otettiin ilolla vastaan vaikka snobi paikka olikin. 

Tänä viikonloppuna käy Bubban isoisä kylässä ja sitten alkaa kaveritulvaosuus. Itse oltaisiin mielellämme käyty Suomessa ja Herculeksen maassa mutta kun Bubban papereita joudutaan tässä odottelemaan tovi jos toinenkin (kolmen maan yhteensopimattomat systeemit ja byrokratiat, nimilait ja kansalaisuuslait.... ARGH....) niin siksi ihmiset ovat parveilleet nurkissamme vauvaa ihailemassa. Ja onhan se ollut luksusta kun on voinut antaa Bubban muiden käsivarsille ja itse päästä esimerkiksi suihkuun ilman stressiä ja kun on astunut kylpyhuoneesta ulos, niin on ollut ihana huomata kuinka Bubba nukkuu tuhisten mummon sylissä ja täti on pessyt tiskit. Tällaisia vieraita lisää!  

Bubba on myös niin iso poika, että nukkuu jo omassa huoneessaankin. Siirtymä oli kivuton ja kaikki ovat nukkuneet siirrosta alkaen yönsä paljon paremmin (siis myös Bubba). Lisäksi Xenan lääkärin suosituksesta pidetään vuorotteluöitä eli kerran viikossa Hercules hoitaa Bubbaa öisin pumpatun maidon avulla ja palautan palveluksen Herculekselle varsinkin silloin kun tuolla on tärkeää menoa esim. tänään herätys klo 3.45 kun tuo kampesi itsensä päiväksi Espanjaan. Nähtäväksi jää tuleeko Hercules kotiin tänään, välilasku kun on Portugalissa ja siellä on peruutettu iso kasa lentoja konepulan vuoksi.... Huokaus.... Kiitos, TAP, jälleen kerran. 

Ensi viikolla saadaan rokotuksia ja nähdään taas miten kaveri on kehittynyt. Kotivaa'alla tuolla meni 6kg rikki jo jokin aika sitten ja huonosti mittaamalla pituuttakin on yli 62cm. Katsotaan niitä virallisia tuloksia sitten kun lääkäri on niitä mittaillut.

Nyt kun Bubba vetelee päikkäreitä, ehdin nopsaan kokkailla itselleni lounastaa ja toivoa, että saisin tekeleen syötyäkin... jos ehtisin vielä pureskella, niin olis jo aika bueno.... 

Edit:

Sinne jäi Hercules Lissaboniin.Tästä tulikin sitten eka yö kaksistaan Bubban kanssa ja tietenkin tänään on sellainen päivä, ettei känkkäränkkä halua nukkua lainkaan. Jee. Pitkä yö edessä.

Tässä kun nelisen viikkoa olen harjoitellut äitinä oloa, olen ehtinyt hetken tutustua Bubban ääntelyihin. 

"Äh-äh-äh" on nykyään nimeni. Kun alkaa olla nälkä tai muuten vaan halipula, alkaa rytmikäs ähkintä. Äh äh äh. Äh äh äh ei ole isälle tarkoitettu, Herculesta kutsutaan enemmän nimellä "WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ". 

Kun Äh-äh-äh-ääntely on tuottanut toivotun tuloksen eli äippä nostanut Bubban rinnalle ja tuo on nälissään hamunnut välipala-automaatin imuunsa (ilmiö, jota kutsumme nimellä "Devil Child" kun toinen röhkien silmät suurina etsii haluamaansa eikä mikään tunnu estävän toisen ristiretkeä. Välillä imetään vahingossa omaa kättä, äidin olkapäätä, isän nänniä, jne jne....) alkaa armoton ryystäminen. Bubba keskittyy koitokseen ja alkaa tuottaa "hökkö hökkö hökkö"-ääntelyä kun maitoa aletaan tarmokkaasti niellä. 

Höööööö hööööö höööööö-ääntely on taas selvästi evoluution (kirjoitin ensin, että evulootion... Olisi pitänyt olla korjaamatta!) tuotosta koska se ilmenee juurikin silloin, kun on ensin pidetty vanhempia hereillä itkun, halipulan tai ilmavaivojen takia ja sitten vielä aletaan vaatia ruokaa täysin rikki olevilta ihmisiltä. Hööööhööööttely estää vanhempia heittämästä vauvaansa parvekkeelta alas. Eihän noin söpöä vauvaa voi kuin halitella, pusutella ja ihastella. Maitoa maiskutellaan hartaasti ja joka henkäyksellä ilmaistaan "hööööö.... höööööööööööööööööö" joka kuulostaa mamman korvissa enemmänkin "Höööö... katso nyt miten söpö olen.... Hööööö...Et voi olla rakastamatta mua... Höööö...." .... Ja näin on taas mamman sydän sulatettu, maidon saanti taattu ja kainalokin turvattu. 

Bubban 1kk lääkäri on torstaina klo 8. Kauhulla jo odotan miten kammetaan meidän kööri tuohon aikaan kaupungin keskustaan, voi auta armias! Bubba kasvaa hirmuisen hyvin, joskin mahakivut tuntuvat aika infernaalisilta ja imevät iloisen pojan energiaa silloin tällöin aika urakalla. Kaverini lähetti Relaa ja Cuplatonia, tässä toista päivää niitä kokeillaan, katsotaan saadaanko niistä mitään hyötyä. Noin muutoin suurimpana "ongelmana" on Bubban halu olla koko ajan iholla. Päivisin ja öisin. Päivisin mamma hoivailee, öisin iskä. Yritetään sinnikkäästi nukutella tyyppiä omaan sänkyynsä (joka on meidän makkarissa) mutta aina tuo jostain syystä päätyy lopulta meidän kainaloon. Koska... Koska... Hööööö....Höööööö....Höööööö..... (huoh). Tätä ootellessa.... (klik klik)

Nyt parvekkeelta mua jo kutsutaankin eli se on VIUUUHHHHHH.... Äh äh äh.... 

Jaa, tästä syystä kaikki odotusblogit aina hiljenee kun odotettu vauva tekee entrynsä elämään. Ne pienet hetket, kun saa omaa aikaa, menee kaikkeen muuhun kuin blogin päivittämiseen. Vessassa on kiva käydä. Suihku on aika luksusta. Ruoka mahassa on hieno homma. Kaupassa käyminen tuntuu taivaalliselta!

Vaikeinta täysimetyksessä taitaa olla se, ettei kukaan oikein voi auttaa pahemmin Bubban kanssa jos haluan/tarvitsen breikkiä. Tissin lisäksi, Bubban mielestä vain äidin kainalo on tarpeeksi turvallinen paikka oleskella, eli tässä on mennyt tovi jos toinenkin kun ollaan yritetty saada Bubbaa hyväksymään myös Herculeksen hellä hoiva. Hiljalleen onneksi iskänkin lohduttelut kelpaavat ja Bubba nukahtelee jo tuonkin kainaloon. :)

Eilen Hercules jäi kotitoimistolle koska olin aivan piipussa monen päivän valvomisen jälkeen. Bubballa oli paljon vatsavaivoja ja tuo vaati tissiä tai syliä koko ajan. En saanut hetken rauhaa kun joko hyssyttelin tai syöttelin pienokaista. Eilen Bubba voi jo paremmin ja nukkui itsekin pitkästä aikaa kunnon päikkärit ja antoi mutsinkin samalla nukkua. Olin kuin uusi nainen herättyäni, täynnä tarmoa ja energiaa. Sen lisäksi Hercules on hoitanut kaikki mahdolliset vaipanvaihdot ja pyllypesut, jotta en joutuisi kaikkea yksin hoitelemaan. Myös öisin. Uskomaton mies, ei voi muuta sanoa. 

Iskä on pojastaan niin totaalisen ylpeä, ettei mitään rajaa. Hymy ei mahdu kasvoille kun lähdetään ulos kävelylle eikä tuo anna mutsin koskea vaunuihin. Iskä haluaa työnnellä ja näyttää rinta rottingilla tuotostaan maailmalle. Voi mun miehiä, isoa ja pientä....

Yöllä saimme kokea totaalisen ihmeen kun Bubba nukkui peräti yli 5 tuntia putkeen! Kyllä oli ihmeellistä selvitä yöstä yhdellä ainoalla syötöllä/vaippojen vaihdolla ennen Herculeksen herätyskelloa. Nyt sitä on taas parempi draivi päällä eikä stressiä pukkaa niin pahasti. Olo on melkein, dare I say it, rento! Tiedossa kun on vielä pitkä viikonloppu (maanantai on vapaapäivä täällä päin) ja hääpäivääkin pukkaa, niin voittajan on helppo hymyillä. 

Meidän perheestä ei myöskään huumori lopu vaikka väsymys painaakin. Eilen sain aamulla nauraa kun Hercules paini lilan vessanpyttygeelin kanssa ja pyttyyn ilmestyi monen monta lilaa länttiä kun tuo ähisi ja puhisi eikä aparaatti toiminut moitteettomasti. Mainitsin sarkastisesti, että olisihan tuo voinut laittaa edes eri värisiä länttejä, niin olisi jotenkin taiteellisempi pläjäys tällaiselle herkkäsilmäiselle soturille.

Kun heräsin päikkäreiltä, kohtasin tämän näyn: