Huonot yöunet ovat palanneet keskuuteemme. Heräsin kesäajasta huolimatta klo 4 ja olotila oli aika itkuinen kun lähdettiin voodoo noitatohtori puoskari puunhalaaja kätilön synnytysvalmennukseen. 

En tiedä oliko se Herculeksen eri habitus (kun ei ollutkaan farkuissa vaan puku päällä) vai menikö viesti viime kerralla sittenkin perille, että en halua mitään huuhaata vaan kliinistä kamaa ja faktaa.... Mutta oli ihan erilainen miitinki. Mentiin suoraan harjoituksiin, kätilö testaili miten paljon selkää voi venkslata (jooeivoi) ja sain hierontaa ja eri asentoja, joissa Hercules pääsisi auttamaan lantion rentouttamisessa. 

Tosin, kun Herculeksen oli tarkoitus ottaa käsilleen minun koko alakropan paino ja otteen piti olla just ja just perseen yläpuolelta (kun itse olin selkä kaaressa), Hercules heitti kätensä ylös meikäläisen lapaluihin asti ja sehän tarkoitti sitä, että tyypin naama meni sinne missä sisäinen jumalattareni lymyää (viime kätilömiitinkiin viitaten)... Oli pakko sanoa ääneen, että hetkinen, eikös Hercules lirkutellut tällä tavalla minut raskaaksi alunperinkin, mitäs tää nyt on...? Kätilön pyyhkiessä kyyneliään silmäkulmistaan tuo opasti otteen alemmaksi, naama pois tuheron luota ja päästiin taas jatkamaan harjoituksia. Keskusteltiin synnytyksen eri vaiheista ja milloin pitää alkaa soittaa sairaalaan, että oltaisiin tulossa jne... Eli kerrankin asiaa. Ja ensi kerralla mennään synnytysasentoja ja puhutaan imetyksestä. HUH! Jäi paljon parempi pössis tästä kerrasta. Kätilö oli myös huolissaan selän tilasta ja pyysi ottamaan lääkärin kanssa puheeksi.

Ja niin myös tein, sillä kätilön jälkeen suuntasimme nokkamme hänen luokse. Otin selän tilanteen esiin ja lääkäri ei tehnyt suomalaisittain eli ei todennut, että kaikilla naisilla on selkä kipeä raskauden aikana ja että se on normaalia ja että kattellaan sit tarpeen mukaan jos annetaan vaikka parasetamolia... Vaan heti huolestui, että hitto, mitenköhän epiduraali onnistuu, miten voidaan estää selän totaalikramppi, jolloin lantiota ei saa liikkumaan enää kirveelläkään jne. Tuo soitti saman tien sairaalaan ja saadaan nyt tapaaminen anestesialääkärille puhumaan että mitenhän tämä selkä nyt oikein taklattaisiin. Wau. Eli taas reaktiivisen sijaan otetaan proaktiivinen asenne. Me likes.Katsotaan mitä anestesialääkäri sanoo aiheeseen. Ainakin on sairaala nyt tietoinen etukäteen tästä vammaselästä eikä tarvitse mennä sokkona kokeilemaan onnea.

Tämän keskustelun jälkeen lyllersin tuherontsekkaustuoliin vinkuen (koska selkä oli aamun harjoitteiden jälkeen jo aika krampissa) ja lekuri mittasi kohdunkaulan tilanteen... Ou jee, hyviä uutisia! Lekurilla oli ihka uusi laite ja sen mukaan kohdunkaula ei ollut yhtään lyhentynyt vaan sitä oli jäljellä peräti 4,5cm! Ooooo! Eli se ei ainakaan ole pettänyt, huraa.

Sitten siirryttiin katselemaan Bubbaa. Bubba oli ihan kuin isänsä: ei halunnut näyttää kameralle kasvojaan mutta oikein reteästi näytteli genitaaliosastoaan kenelle tahansa kiinnostuneelle ja myös niille, joita ei ehkä nyt niin kamalasti kiinnostaisikaan. Nauraen lekuri printtasi palleista meille kuvan, joka tuskin päätyy kehyksiin ja seinälle, veikkaan. Mutta ainakin tiedetään, että totisesti on poika tulossa. Tästä ei epäselvyyttä. Boolssit löytyy. Cojones. Säkit. :)

Sitten katseltiin mitä kokoluokkaa tyyppi on. Vaikka jäsenet huiteleekin pari viikkoa edellä kuten aina (pitkiä kun ollaan) niin mikään sumopainija ei ole tulossa vaan pitkä ja hoikka poika, painoarvo oli nyt 2kg. Sekä Bubba että mutsi kulkivat kaikinpuolin täysin keskikäyrän päällä, ei yhtään yli, ei yhtään ali.

Pötsi

Seuraavan kerran tavataan lekuri huhtikuun loppupuolella ja synnytyslääkäri toukokuun alussa. Tiukille vetävät nuo tapaamiset, toivottavasti Bubba ei ehdi sitä ennen tupsahtaa maailmaan!

:-D

Mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin, stalkkerit.