Tässä on ollut vähän tällaista luovaa taukoa kun en tiedä mistä kirjoittaisin. Voin tosin stalkkereilleni (kyllä mä tiedän, että teitä on. Älkää yhtään siellä yrittäkö leikkiä, ettettekö täällä kävisi) listata viime viikkojen tapahtumat lyhyesti:

RU:n jälkeinen lääkärintarkastus toi sormenheristyksen joulun jälkeiselle nopealle koogeitten lisääntymiselle, tosin siinä vaiheessa olin ollut jo ruodussa pari viikkoa enkä tiedä miten pahasti se paino aikuisten oikeasti kohosi. Sovittiin, että tarkkailen kilojani kotona seraavaan kertaan asti samoin kuten verenpainettanikin. Hemppari oli 132 joten aloitettiin rautakuuri (tabu joka toinen päivä). Jos tabut ei passaaa elimistölle, saan rautaa suoraan suoneen lääkärin vastaanotolla. Näin. 

Puhuttiin eri sairaaloista missä voisin synnyttää (siis joko me puhutaan synnyttämisestä, apua!) ja nyt pitäisikin käydä parissa paikassa katsomassa mihin mahdollisesti mentäisi ja kumman vauvakurssit otetaan. Sain myös kutsun sokerirasitukseen samalla visiitillä. Kyllä huomaa, etten ole Suomessa: vain 8 tuntia syömättä ja juomatta (Suomessahan se on 12h?), ei rankkaa liikuntaa edeltävänä päivänä ja tässä paras: ei tupakointia 8h ennen testausta. 

Ex-squeeze me, baking powder?

Katsoin lappusta ja mietin, olisiko se yleinen ohje kaikille... Mutta ei. Odottaville äideille suunnattu! Vielä ehtisin röökaamisen siis aloittaa, jotta voisin sen lopettaa 8h ennen testiä? 

Tuona viikonloppuna vointini huononi, oli flunssainen olo ja alapää alkoi tuottaa vetistä tuotosta. Siis ihan vetistä, paperista läpi menevää. No niin, tihuttiko sankarittaremme kenties lapsivettä?

Maanantaiaamuna pistin lääkärilleni meiliä, että tässä oireet, olisko ehkä tarkistuksen paikka. Koska omalla lääkärillä ei ollut aikaa tuolle päivälle, pääsin tapaamaan tulevaa synnytyslääkäriäni. Mies oli pieni lempeä menninkäinen. Kaikki katsottiin: virtsa oli puhdas, vesimäinen kama ei sisältänyt lapsivettä, painelemalla ei tullut lisää "vettä" ja sitten otettiinkin härvelit käyttöön ja ensimmäistä kertaa (tietääkseni) mitattiin kohdunkaulan pituus: 2.8cm. Tässä on vielä se ongelma, etten kuullut oliko se 2.08cm vai 2.8cm. Joka tapauksessa sanoin ääneen sedälle, että kuulostaapa lyhyeltä, onko jotain aukeamassa. Sedän mielestä tilanne oli varsin normaali eikä mitään ollut auennut ja tämän toisti vielä pariin otteeseen. Oli miten oli, ensi kerralla vaadin omaa lääkäriäni mittaamaan myös koska se jäi huolettamaan. 

Sen mittauksen jälkeen siirryttiin toiseen masiinaan tarkistamaan, ettei Bubballa ollut hätää. Heti vilahti ruutuun Bubban nenä, jota naureskelin menninkäisen kanssa... Voi voi... Mamman aatelisnenähän se siellä taas komeili. Lapsivettä oli hyvin, sydän vahva ja tasainen eikä stressin merkkejä ollut lainkaan. Menninkäinen vielä varmisti, että tiesinhän jo sukupuolen ja kun vastasin, että poikahan se siellä mutsia monottaa, tuo varmisti asian ja esitteli Bubban nyrkissä olevaa kättä "next to his genitalia". Just like dad, ajattelin itsekseni...

Sain maitohappokuurin tabuina suoraan tuheroon ja vielä tuo onnitteli siitä, että paino olikin nyt tasaantunut eikä lisääntynyt yhtään viime käynnistä (eikä nyt yli kuukauteen olekaan koska olen ollut ruodussa). Eli vetivät takaisin heristelemänsä sormen. Hah. 

Tällä viikolla se melkein-alkanut-flunssa sitten iski kunnolla päälle. Voi ELÄMÄ ei ole flunssaa vähään aikaan tässä mittakaavassa ollutkaan. Kurkku aivan tulessa ja pää täynnä räkää. Mielessä pyörii ihan uudet huolet... Mitä jos se tuleekin nyt... kohtukuolema... raskausmyrkytys... diabetes... Mitä noita nyt on. Kyllähän niitä riittää. Siinä sivussa on alettu hitaasti hyväksyä, että meille ehkä tuleekin vauva. Poika. Ja sille pitäisi antaa nimi (täällä pitää antaa se saman tien, ei ole luksusta odotella). Ja mitä kaikkea pitäisikään ostella.

Onneksi tuttavapiirissä on tuore äiti, jonka apu on ollut ylitse muiden. Ei ole kysymystä, jota en häneltä voisi kysyä. :) Tuo on lähetellytkin listaa tarvittavista vempeleistä kun minäkin joudun nyt tässä ilman äitiyspakkausta Bubban tuloa hallinnoimaan. Ellei tietenkin joku lukija tunne jotakuta, joka on saamassa tuhannetta vauvaansa eikä pakkausta ota ja haluaa auttaa noviisi ulkkista... *wink wink, nod nod*

Tämä rakas ystäväiseni lähetti myös bolakorun. Siitä onkin tullut hitti: helisyttelen sitä välillä mahaa vasten ja heti kun lopetan, Bubba monottaa jyrkän vastalauseensa, kunnes helisyttelen korua taas. Ja tätä sitten leikitään monta kertaa päivässä. Hercules ei uskonut kertomaani, joten pääsin demonstroimaan tuollekin kuinka Bubba reagoi bolan ääneen. Ja kun puhun potkuista, puhun sellaisita monotuksista, jotka näkyvät selvästi vatsan päälle ja pudottavat esim. kaukosäätimen jos tuo sattuu olemaan mahan päällä.

Hankintoja ollaan tehty tasan kaksi: 190cm imetystyyny, joka on tuonut paaaaaaaaaaaaaaaaaljon helpotusta pitkän naisen yöuniin ja Babybjörnin sitteri, joka oli 40% alennuksessa. Muita juttuja ollaan vain katseltu ja listailtu mutta ei vielä osteltu. Vieläkin pelottaa tehdä hankintoja. Sehän tarkoittaisi sitä, että me luotettaisiin lopputulokseen ja karma tulee ja kostaa moisen ylimielisyyden? 

Lopuksi vedän vielä langat yhteen... Miksi paska lentää ja banjot soi? Kuten mainitsin, sain rautatabut. Juon sen lisäksi ällöä appelsiinin makuista veteen sekoitettavaa magnesiumjauhetta. Joka toinen päivä ummettaa, joka toinen päivä on ripuli. Ja kumpaankin kuuluu oikein mojovat vatsanväänteet, voin kertoa. Vatsa on toudella herkkä siis edelleenkin. Joten kun sanoin, että se on joko rautatabut tai iron(iaa) suoraan suoneen, niin kahdesta pahasta tässä pitäisi nyt valita...

Ei mulla muuta. Ootellaan. Toivotaan parasta, pelätään pahinta ja.... hengaillaan elämässä. :)