Olisko ollut vuosi 1984 tai 1985 kun vuokrattiin kotiin joku lasten VHS-video (Asterix ja Obelix). Oi sitä kuplivaa jännitystä (tai ehkä se oli vaan kova pissahätä), perheen leffailta! 

Isä pisti videon koneeseen ja ruudulle ilmestyi leffamainokset uusista, pian ilmestyvistä leffoista. Niitähän ei pikakelattu, ei!

Muistan sen kuin eilisen. Trailerina oli joku länkkäridraama, jossa miehet oli miehiä ja naiset kulkivat niin kireissä spandex-härdelleissä, että niistä näkyi läpi mitä nuo olivat syöneet...edellisenä päivänä. No, joku lahopää oli teksittänyt leffan nimeksi vahingossa "Villi ja Vappa" Villin ja vapaan sijaan. Lievää repeilyä perheen parissa. Kuka se Vappa on? 

Traileri siirtyi leffan dramaattisimpaan (otaksun) kohtaukseen, missä Spandex-Sirkka ja Cowboy-Kaarlo riitelivät kovasti. Kipinät sinkoilivat ja kyyneleet tursusivat. Alkuperäinen kohtaus meni jotenkin näin 

-Kaarlo: But honey....

-Sirkka: Don't you honey me! 

Samainen Vappa-lahopää oli sitten päättänyt suomentaa kohtauksen seuraavanlaisesti:

-Kaarlo: Mutta kulta....

-Sirkka: Älä sinä kullittele minua! 

Tässä vaiheessa on Obelixit unohdettu ja koko perhe repeää nauruun. Vaikka vanhempani ovatkin hippiuskovaisia (entisiä kiihkoilijoita mutta myöhemmin elämää nähneenä vain normi arkiuskovaisia), meillä ei koskaan turhia jeesusteltu/leikitty pyhimystä eli sana "kulli" ei ollut epämääräinen käsite. Muistan isäni pyyhkineen kyyneleitään tovin jos toisenkin. Oli varmasti jo niin virittäytynyt lasten leffaan, että nuo iskivät puun takaa palleaan. Legenda jäi elämään eikä me todellakaan koskaan kulliteltu ketään edes vanhempana. Me oltiin muuten vaan kovin villejä ja vappoja.

Miksi ihmeessä kerron tästä? 

Koska kun kirjaudun tänne sisään, tulen joskus Vuodatuksen etusivun kautta. Siellä on usein esillä yksi blogin otsikko, jonka luen joka kerta väärin. Joka ikinen kerta.  Mun kaksimielinen lukihärö, joka ei siis ole todellinen, näkee omiaan. Mä ihmettelen aina hetken, että kuka hitto nimeää koiransa Pieruksi. Kunnes saan sen "Ai niin, ahaa, joko taas"-elämyksen ja luen uudestaan, että Pietu-corgin tarinoita. Ikinä en ole kyseisiä kirjoituksia kylläkään lukenut. Olisin satavarmana klikannut itseni kuitenkin blogiin, jos se olisi oikeasti kertonut koirasta nimeltä Pieru. Pierun tarinoita. Ehhehe. "Totuuksia tuubasta". "Nämäkin asiat ovat mielestäni perseestä". "Chili con carne ja tulen lieskat takapuolessani". "Perästä kuuluu". Pure comedy gold.

Ennen mä halusin koiran, jonka nimi olisi Taneli. Nyt mä haluan koiran, jonka nimi on Pieru. 

----

Muita uutisotsikoita: vidyy (älkää unohtako mun kiroilulakkoa) mä olen huonossa kunnossa. Viides päivä ruokaruotuilua ja kolmas päivä liikuntaa. Meinasin saada slaagin ja kuolla kannoilleni parissakymmenessä minuutissa tehdessäni ohjelmaa, joka oli ennen mun lämppäri ennen "oikeeta" urheilusuoritusta. Yhyy! Teki niin pahaa, niin pahaa.

Mä puhuin ääneen itselleni, että vaikka tekis mieli lopettaa, niin tää ei voi olla pysyvä olotila. Pakko vaan jatkaa. Tän on pakko parantua pian. Mä uskottelen itselleni, että on huomattavasti tuskaisempaa rakentaa kuntoa nollasta kuin palauttaa kuntoa tauon jälkeen. Jookoskookos, sovitaanko näin? Ensi viikolla olen jo paremmassa vedossa? Olenhan?