Mä olen vanha ja kärttyinen. Sehän nyt on selvää. Ja joka vuosi muutun vanhemmaksi ja sen myötä yhä kärttyisämmäksi. En enää ymmärrä. Moon kalkkis.

En ymmärrä nykypäivän muotia. En ymmärrä teinix-kieltä (tosin siihen voi vaikuttaa myös se, etten kuule/lue/puhu suomea kuin aniharvoin joten liu'un joka hetki kauemmas suomalaisesta nykykulttuurista vaikka kuinka räpistelisin vastavirtaan). En ymmärrä Reality-tv:tä. En ymmärrä Twitteriä. En ymmärrä "Ai mikä musta tulee aikuisena? No julkkis, tiätysti"-mentaliteettia. En ymmärrä huulet töröllä-posetusta. En ymmärrä miksi minun pitää kuunnella niin paljon tyhjää melua ilman mitään kontenttia.  

Mä en ymmärrä enää tätä "Oman Elämän Reality Stara Ilman Talenttia"-menoa. Mutta annan sen anteeksi, jos huomaan, että mentaliteetti tulee nuorelta ihmisalulta. He ovat ympäristönsä tuotoksia eivätkä muusta vielä tiedä. Ymmärrän tämän. Se on jopa hellyyttävää. Unelmia täytyy saada olla ja niitä toteuttaa. Elämä on ihq-daata, kvg:tä ja yoloa (opin kaksi näistä omalta isältäni, 66-vuotiaalta eläkeläiseltä. Oli ehkä elämäni hauskin Facebook-keskustelu. Kyllä kyllä. Tuo on Facebookissa ja nyt Twitterissäkin. Riispekt). 

Mutta mutta. Kun tämä Reality Stara-mentaliteetti tuleekin 33-45-vuotiailta, jotka eivät ole tämänhetkisen ympäristön tuotoksia ja tietävät kyllä muustakin elämästä, Xenan ymmärrys lopahtaa. Lopahtaa pahasti. Facebookin uutisvirtaus tulvii ikäisteni herutuskuvia, joka päivä sama kuva, eri tausta. Tai sama tausta, ihan sama, kunhan vaihtavat herutuskuvan päivittäin. Huulet töröllä, tissit esillä, tukka heitettynä toiselle puolelle, kuvakulma jyrkästi ylhäältä alas, silmäpussit pois photoshopattuna, drinkki/tupakka kädessä. Eikä siinä vielä kaikki. Mä melkein ymmärtäisin jos nämä tulisivat eronneilta ja sinkuilta, jotka ovat vapaata riistaa. Mutta kun ne herutuskuvat tulee avioliitoissa/parisuhteessa olevilta. Äideiltä. Koulutetuilta uraihmisiltä. Heiltä, joilla pitäis olla....toimivat aivot ja räiskyvä persoona hyvällä itsevarmuudella? Mitä he hakevat? Päiväkahviseuraa? Vai onko se vaan "yritän pysyä nuorena"-paniikkia? Hei... Newsflash. Ulkoinen kauneus on katoavaista. Sitä voi taistella, itkeä ja kieltäytyä uskomasta... Mutta se ei valitettavasti muuta  tätä surullista totuutta. 

Mä näin lomalla rannalla niin monta tissileikkausta ja kiristettyä vatsaa/naamaa, että tunsin itseni, en vain vanhaksi, mutta hyvin ulkopuoliseksi. En enää ymmärrä. Olen jokaisen ryppyni ansainnut. Ne kertovat elämästä. Olen niistä äärettömän ylpeä. Onko mussa jotain vikaa?? Pitäisikö niitä hävetä ja yrittää hävittää?

Ja se "much ado about nothing"... Eli paljon melua tyhjästä... Erityisen ärtynyt olen ollut kun olen lukenut joitain blogeja. Usein niitä kirjoitetaan hyvin. Ne tulevat omista ajatuksista ja mietinnöistä ja peilaavat hyvin kirjoittajan elämää. Rispektit siitä ja lisää tätä. Näitä mä haluan lukea! Mutta sitten on näitä sisaria, jotka kirjoittavat haahuuta ja hattaraa, vaikka elämässä olisikin jotain isoakin tapahtumassa, josta saisi oikeasti mielenkiintoista kirjoitettavaa. Mutta ei, keskitytään mielummin maskaraan, jota he eilen käyttivät. 

Yksi huonosti kirjoitettu lause ja sen jälkeen kymmenen aforismikuvaa. Ei, minua ei kiinnosta mitä vitamiineja vetelette (ja niistä kuvia), mitä shampoota käytätte (ja siitä kymmenen kuvaa) ja mikä oli päivän vaatteenne (ja niistä eri posetuskuvia). Yli kolmikymppisenä kirjoittajana on oltava jo muutakin realiteettia ja sisältöä. Pakko olla. Mä haluan kuulla mitä te mietitte. Mitä te tunnette. Mitä te oikeasti ajattelette. Mitä te elämältä toivotte. Miksi muuten olisin blogissanne? 

Huomaatteko, olen katkera. Olen katkera siitä, etten osaa olla hattara-aivo, yli-ikäinen pissis. Elämä olisi niin paljon helpompaa jos osaisin murehtia vain päivän vaatekokoonpanoista ja rihkamakoruista. Mä en tiedä miten jotkut ikäiseni ovat onnistuneet pysymään niin pinnallisina. Tefloneina. Mäkin haluaisin olla teflon. Pinkki prinsessa teflon. Halua sihinä-ässän ja narisevan äänen. Heristän katkerana nyrkkiä vanhemmilleni, että opettivat minut ajattelemaan ja käyttämään suutani aivoitusteni ulostuottamiseen. Buuuuu! Epic Fail! Se on niiiiin yesterday ja yliarvostettua. Ja ennen kaikkea... Tunnen pettyneeni itseeni, että olenkin näin intolerantti. Luulin olevani vapaamielisempi ja ymmärtäväisempi. Miksen osaa kunnioittaa ihmisten omia päätöksiä? Kuka minä olen sanomaan mikä on pop ja mikä ei. Vatsahaavaahan tässä pukkaa. Xena, get a grip! Antaa ihmisten elää niinkuin parhaaksi näkevät!

Huh, jopa helpotti. Kiitos siitä. Ja jos tunnet pistoksen sydämessäsi lukiessasi tätä, ei huolta. Jos olen stalkannut kirjoituksiasi, et ole yli-ikäinen teinix. Pysyn näistä kirjoituksista kaukana. 

Takaisin minuun. Minä minä MINÄ! (insert henkinen herutuskuva here)

Pierettää.

Infernaalinen ilmavaivakohtaus. 

Sattuu.

En tiedä miksi se alkoi muutama päivä sitten. Olen niin pinkeä kaasusta, että vatsani on rumpu. Hercules jo alkoi toivoa, että kyse olisi raskaudesta mutta piti tuo pudottaa pilvistä ja kertoa, että hyvä jos tässä kierrossa edes olen vielä ovuloinut. Ropeloinnilla olen todennut, että ollaan vasta O-vaiheessa eli kierto on taas kerran normaalia pidempi. Mutta raskaana en (vielä) ole. Ei ole mahdollista. Mutta joku mua nyt pierettää ja kovasti. Ja kipeää tekee. Olen eliminoinut jo makeutusaineet ja laktoosin pois ruokavaliosta enkä ole gluteiinillekaan yliherkkä. Mistäs nyt tuulee (ehhehehhe, hyvinpä sattui taas sanavalintani kun ilmavaivoista kirjoittelen)?

Olen tänään erityisen kärttyinen, kuten huomaatte. Tuomitsen kaikkia ilman pätevää syytä. Syytän eilistä 15km:n kävelyä yli 32 asteen kosteassa kuumuudessa. Ja siitä seurannutta palanutta ihoa. Ja siitä seurannutta kahden tunnin yötä. Vihaan tänään kaikkia, varsinkin heitä, jotka ovat heränneet maanantaihin virkeinä (käyttivät Louis Vuittonin silmämaskia) ja raikkaan tuoksuisina (Kiitos, Nivea ja Garnier), sivellen huuliinsa juuri vaaleanpunaista Elizabeth Ardenin huulipunaa nimeltä Pink Passion ja toivottelevat ihanaa maanantaiaamua, hali hali hanipööt ja iso pusu perään.

Angstia pukkaa. Anteeksi. Kaivan tieni takaisin kuoppaani murisemaan.