Ei, en ole jakaantunut. Kunhan olen koomaillut viimeisinä päivinä aika pahasti kun yöunet alkaa olla taas tosi kortilla. 

Keskiviikon kontrolli meni hyvin: paineet olivat alempana, proteiinia ei löytynyt verikokeista eikä virtsasta, viime viikolla otettu streptokokkitesti (eli tikku tuherossa) oli negatiivinen.

Lääkäri uudetaan muistutti levosta ja kun sanoin, että minulla ei ole ollut vaikeuksia ymmärtää ohjeita vaan Herculeksella, joka haluaa kuuden tunnin kävelyitä ja muuta aktiviteettia, lääkäri kääntyi hymyillen Herculeksen puoleen ja sanoi hitaasti, että Xena tarvitsee nyt lepoa. Että siis lepoa Xenalle, lääkärin määräys. Levon aikana pidetään huoli myös siitä, että kahdesti päivässä makaan tunnin putkeen vasemmalla kyljellä. Tätä on vaikea toteuttaa sohvalla, joten olen tehnyt tätä nyt sängyn puolella. Ja että jos mennään kävelylle, Herculeksen tulee käyttäytyä kuten koira: jos haluaa mennä nopeammin niin sittenhän menee. Kierrelkööt juosten Xenan ympärillä kierroksia kunhan antaa Xenan lyllertää rauhassa omassa tahdissa. 

Huumorilla höystetyn palopuheen jälkeen siirryttiin ultraan ja esittelin hienoa uutta 20cm:n naarmua mahallani ja sain jotenkin naurun ja totaalisen häpeän lomassa kerrottua, että kettu kun toi alapään puskan trimmaaminen on sitten hankalaa ja naarmu keskellä mahaa on tästä nyt todisteena kun tuli "pieni" lipsahdus kun yritin nähdä jotain pienestä käsipeilistä samaan aikaan. Pitihän siitä kertoa, ettei tuo luule, että yritän itse tehdä keisarinleikkausta. Sovittiin, että se on ensimmäinen raskausarpeni. Eihän kukaan sanonut, etteivät ne saisi olla itse aiheutettuja?  

Ultrassa selvisi, että Bubba on jo aika alhaalla mutta pää ei vielä kiinnittynyt ja lapsivettä oli hyvin. Tyyppi ei ollut kauhean yhteistyöhaluinen ja halusi selvästi vaan nukkua. Jääräpää. 

Ultrauksen jälkeen hyvästeltiin tämä lekuri, koska synnytyksen hoitaa hänen kollegansa. Samalla tuo muistutti, että haluaa jälkitarkastukseen sitten vauvan mukaan kun on jo näin kauan herraa seuraillut ja häntä kiinnostaa nähdä tyyppi livenä. Sen jälkeen tuo katsahti Herculekseen ja sanoi, että tuosta ei nyt niin väliä tuleeko se mukaan vai ei, hän ei kiinnosta lääkäriä niinkään.... Mutta vauva kyllä kiinnostaa. Reps. Sen jälkeen nopsaan käteltiin synnytyslääkäriä, jotta kaikki olisivat samalla sivulla tulevan suhteen ja hips heijaa, nyt ollaankin virallisesti sitten synnytyslääkärin hellässä hoivassa. Olen jo kerran hänellä käynytkin silloin kun luulin tiputtelevani lapsivettä ja tykkäsin sedästä hirmuisesti. Seuraava kontrolli on ensi viikon perjantaina eli edelleen olen ns. tehoseurannassa kunnes Bubba on ulkoistettu. 

Lekurikäynnin jälkeen teki hirveästi mieli jotain vappuherkkua. Kaupasta kun ei löytynyt munkkeja eikä tietenkään mitään simoja tai tippaleipiä (täällä vappu on ihan normaali arkipäivä eikä sitä juhlita), niin päädyin tekemään itse hillomunkit ensimmäistä kertaa elämässäni. Kyllähän muuten jännitti! Herculeksen piti auttaa paistossa, mutta tuo jumittuikin kokoukseen, joten jouduin itse hoitelemaan paistelut ilman apua. Vain kerran roiskahti yksi tippa kuumaa öljyä jalkapöydälle mutta muutoin ei tapaturmia tapahtunut ja lopputulos oli oikein maukas (joskin näyttää vähän siltä, että munkit kävivät Teneriffalla ruskettumassa ilman aurinkorasvaa).

munkit-normal.jpg

Eilen aamulla hampaita pestessäni pulpahti jotain nenästä. Kuvittelin sen olevan ihan juoksevaa räkää, koska olen ollut niin totaalisen tukossa viime aikoina. Kun katsahdin peiliin, naama olikin veressä. Samalla päässä alkoi soida Täti Monikan melodialla:

On mulla hauska nenä, tuo nenä korea. Kun Xena lähtee liikkeelle, on näky komea. Kaaaaaas näin valuu verta ja verta valuu näin, kas näin valuu verta ja verta valuu näin. 

Onhan multa tullut tässä raskaudessa vähän niistojen yhteydessä verta nenäliinaan mutta ikinä ei ole verta nenästä vuotamalla vuotanut. Herculeksen avulla kuitenkin tuo tyrehtyi aamun aikana eikä ole onneksi tullut takaisin piinaamaan, ainakaan vielä. Mutta kyllä huomaa, että kroppa on aika kovilla.

Muutenkin olotila on aika raihnainen, jonkinlainen loppuraskauden pahoinvointi on ilmaantunut iloksemme ja iltaisin ja öisin taistelen oksentamista vastaan aina kun nousen sängystä ylös. Ihanaa. Tätä mä just tarvitsinkin.

Olisi tässä muutakin kerrottavaa tulevasta autosta, parkkipaikattomuudesta ja Herculeksen mahdollisista uusista työtuulista... Mutta jätetään ne hatun alle muhimaan. Pitäähän mulla joku koukku teille stalkkereille olla, että tulette takaisin lukemaan kuulumisia.