Hiljaista on ollut ehkä täällä blogissa mutta blogin ulkopuolella on ollut sen verran hulinaa, että menee tovi jos toinenkin toipuessa. Nyt onkin vuorossa siis maratonipostaus!

Vieraat tulivat kylään ja sitä ennenhän piti pistää paikat kuntoon. Herculeksen ollessa kiinni töissä ja reissatessaan ulkomailla, siivosin selkäni kipeäksi juuri ennen isäni saapumista, kuinkas muutenkaan. 

Säät suosivat (15-20 astetta), tosin vuoret olivat sumun peitossa. Vietiin tyyppejä hitaasti vaappuen... siis minä vaapuin, ei vieraat.... pitkin kaupunkia ja syötettiin ja juotettiin nuo ihan possuiksi .....siis minä en juonut vaan ne vieraat....

Seuraavana päivänä tulikin jo uusi vieras ja vierailut olivat hetken päällekkäin. Vietiin sitten porukkaa kaupungilla ja syötettiin ja juotettiin ja..... kyllä te jo pointin hokasitte. Kokkailin joka päivä 4-5h ja tiskikone täyttyi päivän mittaan saman kappalemäärän verran, eli 4-5. Ugh. Saaatiin vielä yhtenä iltana ihan extra vieras illallisellekin, joten tupa oli täysi koko ajan ja menoa riitti. 

Kun viimeinen vieras vihdoinkin lähti, nuupahdimme. Totaalisesti. Tosin Hercules joutui vielä reissaamaan siihen päälle päiväksi ulkomaille ja palasi kotiin klo 2 yöllä, joten viime lauantai meni totaalisen koomassa kun ei päästy yli kolmeen viikkoon lepäämään lainkaan valmisteluista, varusteluista ja vieraista johtuen.

Lauantaina sitten liikutuinkin totisesti, kun hain kaatosateessa Herculeksen kanssa postista Suomesta lähetettyjä käytettyjä vaatteita Bubballe. Jotkut ihmiset osaa vaan olla niin <3. Me oltiin juuri kauhisteltu kaupoissa, että kiva kun halvimmatkin perusbodyt maksaa täällä €20 per kappale ja sitten ynnäiltiin sormien kanssa paljon se maksaisi jos kaikkia vaatteita hankkii monta kipaletta. Auts. Paketti tuli siis todella todella tarpeeseen ja käyttöön. Ja plussana olivat vielä ihaniakin! :) Näillä nyt yritetään päästä alkuun ja täydennetään sitten varastoja tarpeen mukaan.

Sunnuntaina raahattiin vierashuoneen/toimistohuoneen/Bubban huoneen kalusteet kellariin (runkopatjaa sun muuta tosi kevyttä kannettavaa) ja haettiin tilalle Bubballe tarkoitettuja kamoja. Ja huraa, saimme aikaiseksi jotain! Nimittäin sekasotkun! 

Ensin Hercules kokosi sängyn. Heitin siihen testimielessä tuon pehmusteen nähdäkseni miten se siihen menisi. Ja menihän se.

pinnis-normal.jpg

Sitten Hercules ähki kokoon vaunut.

turvaistuin-normal.jpg

Tuosta puuttuu nyt se kolmas istuin, se pitkäikäisin ja muuttuvin, heitettiin se kellariin odottamaan Bubban kasvua vähän isommaksi pojaksi. Vaunut siis olivat ok koota mutta toimintoja ihmeteltiinkin sitten yli 3h.... Tsiisus. Paina tästä, vedä tuosta, tällä nappulalla saat Batmanin rientämään luoksesi.... Tuhat ja yksi toimintoa, siis. 

turvaistuin3-normal.jpg

Turvaistuinkin menee suoraan runkoon naps tuosta vaan....

Runko menee tosiaan kasaan yhdellä kädellä ja vielä helpommin ne saa auki yhdellä kädellä, huraa! 

Vaunut mahtuivat hissiin mutta mutsin pitää kyllä hoikistua jos aikoo vaunujen kanssa samaan aikaan hissiin mahtua. Tämän mahan kanssa ei toivoakaan. 

Seuraavaksi testasin portaissa menoa. Heitin vaunuihin 5kg:n puurosäkin ja Herculeksen kurkkiessa ovenraosta (se häpeili), lähdin ensin laskeutumaan ja sitten nousin takaisin portaat. Oikein hyvin rullasi eikä jarrut kolisseet portaisiin lainkaan, huh. 

Loppuilta menikin sitten veroilmoituksen ja sairaalasopimuksen täyttämisessä ja ihmetellessä sitä, miksi sairaalaan pitää ottaa omat tossut, pyjama ja aamutakki kaiken muun lisäksi. Siis jos kyseessä privaattiklinikka ja maksaa hunajata, mistä me maksetaan jos ei tossujakaan sieltä saa? Keskussairaalassa nääs kyllä sai kaikki releet kun siellä kävin kaavinnassa.

Tänä viikkona on haipakka vaan jatkunut, sillä sain ahdistuspaniikkikohtauksen kun tajusin, että hitto, näillä viikoillahan rakas ystäväni jo menetti lapsivedet ja ystäväni, joka on samaan aikaan raskaana samalla lasketulla ajallakin (hei vaan sinne jos tätä luet) on käynyt jo useasti sairaalassa kun verta tulee ja banjot soi. Jotenkin iskostui päähän, että hitto, tässähän ollaan viikolla 33 ja tyyppi voi vaan tulla tupsahtaa tuosta noin vaan monestakin syystä. Siitä alkoi hysteria, jotta saisin asiat valmiiksi just in case jotain tapahtuu ja joudunkin sairaalaan ennen aikojani.Eihän Hercules pyykätä osaa, aina on nenäliina mustien housujen taskussa ja punaisen ja valkoisen voi heittää samaan koneeseen ja mitä ne pesuasteet olikaan? 

Tänään heräsin klo 3 Bubban hikkaan ja siitä seuranneeseen hillumiseen, joten vein pesutupaan ensimmäiset pyykkivuoret. Mitäs sitä sänkyyn jäämään jos ei saa unta. Sori naapurit. Hercules lähti klo 4.30 lentoasemalle, suuntana jälleen ulkomaat. Ja huhtikuussa tuo reissaa neljän päivän putken ja ja ja.... ARGH! Paniikkia pukkaa. Mitä jos Hercules ei olekaan samassa maassa kun Bubba päättää tehdä näyttävän sisään-/ulostulonsa?

Bubba tosiaan hikkailee monta kertaa päivässä. Tiedän niistä aina miten päin tyyppi sijaitsee. Eilen se aloitti alavatsasta, toinen hikkakohtaus tapahtui navan vasemmalla puolella, kolmas hikka taas ihan kylkiluiden kohdalla. Tyyppi siis pyörähti taas perätilaan. Monta möyhennystä myöhemmin, viimeinen päivän hikkakohtaus kohdistui suoraan alapäähän (Tuherohikka?????) joten tuo oli möyhinyt tiensä takaisin raivotarjontaan. Ja nyt tuo kello kolmen aamuhikkakin oli alhaalla, eli pysyis nyt poika aloillaan, hittolainen. 

Joko kerroin, että ostettiin auto? Jep. Sekin tulee toukokuussa. Ja samaan syssyyn Herculesta houkutellaan töihin Suomeen. Tietenkin. Juuri kun elämä alkoi stabilisioitua, me ehkä lähdetäänkin takaisin Suomeen???? No, katsotaan mitä siitäkin tulee, itse en kauheasti innostunut ajatuksesta lähteä muuttamaan taas maasta toiseen ihan pienen vauvan kanssa. Riippuu todellakin paketista mitä tarjotaan. Sitten huutoäänestetään. 

Ja loppukevennyksenä tähän maratonipostaukseen: maanantaina olisi taas sekä se voodoo-kätilö että lääkäri. Isäni on todella huolissaan meikäläisen selästä ja tulevasta synnytyksestä (tuo on nähnyt miten huonoksi se nääs voi mennä eikä ollut kovin vakuuttunut kun näki minut täällä käydessään) ja painotti, että kökköselkä on tuotava heti seuraavalla kerralla esiin, muuten voi tulla isompiakin ongelmia eteen. Juu juu pappa, will do. Nyt vaan jännitän sitä miten vakavasti se otetaan vai vähätellaankö sitä...

Tuo ei vielä ollut se lupaamani kevennys.... Vaan tämä: 

Kävin sen voodoo-kätilön kotisivuilla. Sain oikein lisäluottoa siihen ja sen asiantuntevuuteen kun näin mitä muita kursseja rouva pitää:

Eikä tässä vielä kaikki! Lisäksi löytyy seuraavat kurssit:

  • workshop: Around Boobs
  • Women's Moon Cycle

    "Honor and celebrate our menstruation using the lunar calendar and transform our cycles with allied plants."

 Mä olen ehkä vähän sanaton. Se onkin noitatohtori. Apua. Mä en sinne siis yksin mene vaan vaadin Herculesta mukaan. Miten.... Siis MITEN sairaala voi suositella tollaista höröpäätä tosissaan???????????????????