On jo jonkin aikaa pitänyt kirjoittaa syntymäpäivästäni tarkemmin, jostain syystä se vain on jäänyt.

Aamuhan alkoi NT-ultrasta ja loppupäivä meni onnelisen sekaisessa sumussa. 

Ultran jälkeen Hercules vei minut läheiseen japanilaiseen ravintolaan (tyyppi rakastaa sushia, itsehän en voi sitä sietää enkä muutenkaan siihen voisi tällä hetkellä koskea). 

+Ravintola tuttu ja listalla muutakin kuin raakaa materiaalia (tilasin itselleni Crispy Beef-nimisen annoksen.... Ei ainakaan enää ammunut, siitä plussaa)

+Lähellä lääkäriä

+Viihtyisä paikka, henkilökunta Japanista ja puhuvat englantia (=JEEEEEEEEEEEEEEEEE)

-Sama homma kuin lääkärissä: kännykkä luulee sijaitsevansa Ranskassa. Kamaan. Rajalle lyhimmillään puoli tuntia veneellä, miksi ihmeessä Ranska sieppaa kännykän verkon näin kaukana rajasta??? 

-Piti soittaa "Ranskasta" vanhemmilleni lääkärin tuloksia (kummallakin oli jännäkakka housussa kun tiesivät, että oli lääkäri ja huolestuivat kun lääkäri olikin tunnin myöhässä). Kännykkälasku kiittää.

-Liian suuren annoksen jälkeen parin kilometrin kiipeäminen jyrkkää vuorenrinnettä ylös. Pysähdyin monta kertaa ja yritin olla oksentamatta Crispy Beefiä pusikoihin. Hyöööööö...

Ja lopuksi haluan vielä mainita, että koska kädet tärisivät ultrauksen jälkeen (en odottanut näkeväni ihmisalkua, joka maiskutteli suullaan ja silitteli poskeaan), puikoilla syöminen oli hieman haasteellista. 

Koska Hercules oli matkustanut edellisenä päivänä Itävaltaan, syntymäpäiväkakkuni tulevaisuus vaikutti synkältä. Ajattelin leikkiä hyvää vaimoa ja leivoin itse kakkupohjan sillä ajatuksella, että jos Hercules ei jostain syystä ehdi itse leipoa, tuo voisi käyttää minun leipomaani. Jos tuo taas ehtisi leipoa, meikäläisen pohjan voisi pakastaa tulevia herkutteluja varten. Ja kuinkas ollakaan, kristallipalloni toimi moitteettomasti, aikaa leipomiseen ei ollut, joten Hercules joutui vain koristeluhommiin. 

Eikä huonommin tuokaan mennyt:

....Kynttilät tosin loppuivat kesken....

Maailman paras porkkanakakku, hieman sämplättynä. 

Viime viikolla sain puhelinsoiton veriseulontatuloksista (oman lääkärin piti niistä lomiltaan soitella, kuulin kuinka hän ohjeisti hoitsua siitä mutta hoitsupa unohti koko homman ja soitti itse vaikka ei puhu englantia ja lääkäri nimenomaan yritti välttää sitä tilannetta, etten ymmärtäisi ranskaksi tuloksia).

"Résultats... C'est bon". Mutta kuinka "bon"??? Très bon vain sinnepäin bon? Jollain ilveellä sain hoitsun tajuamaan, että haluaisin enempi detaileja, joten tuo skannasi tulokset ja lähetti sähköpostiin.

Jostain syystä pelkäsin tuloksia ihan hirveästi. Osaisiko Lada istukkani muka tuottaa PAPP-A:ta sun muuta riittävästi? Ja siihen päälle vielä ikärasite sun muut, niin... C'est bon ei nyt vielä lohduttanut. Luvut olisi kiva tietää.

Meili kolahti melkein heti inboxiin ja sieltä hikoilevin kämmenin sen klikkasin auki. 1:9600 kun täkäläinen seula hälyttää alle 1:260 tuloksista. Go Lada, go! 

Noin muutoin ei uutta auringon alla. Välillä pelkään, välillä olen rauhallinen, välillä vatsaa kiristää niin maan penteleesti, välillä ei. Saan öisin nukahdettua mutta herään joka aamu klo 4-5 enkä enää saa unta ja haahuilen puolikoomassa päivät läpi. 

Oksennuslaskuri on nollattu taas tänään. Ja eilen. Ja lauantaina. Perkele. Kylppärin laatoitus on kuosissa, ei voi muuta sanoa. Olen ilmainen mainos Laattapiste Collectionille. Että pahoinvointi hälvenee anteeksi milloin?