Eilen tosiaan illalla yhden kerran pikkuminitippa liman seassa laimeaa verta, kuten kirjoitinkin. Lisäksi aikamoisia alavatsan kramppeja.

Pisti mielen matalaksi ja kun tarpeeksi monta kertaa Hercules kyseli hellästi, että mikä on mikä on mikä on... Niin enkös pillahtanutkin sitten aivan hillittömään itkuun. Menkat tulloo, helemat paukkuu, nyyh-yhhyhyy-kytin. 

Itkin vuolaasti omasta puolestani, Herculeksen puolesta, perheen puolesta, sinun puolesta, Suomen puolesta, Euroopan ja maailman puolesta..... Olkaa hyvä. Kyyneleet vain suihkusivat ja olo oli orpo ja epäonnistunut. Ei hyviä uutisia vieläkään.

Siihen yhhyhyy-apatiaan oli vain yksi lääke: pa**a leffa ja kainalo. Kun on tarpeeksi pa**a leffa, ei ehdi itkeä, kun pitää keskittyä jokaisella kehonsa solulla siihen, ettei painaisi kaukosäätimen (eli Kaken) stop-nappulaa ja huutaisi, että niinku FOR REAL, mitä skeidaa sitä tässä maailmassa oikein suolletaankaan ihmisilapsille. Eli kiitos, pa**a leffa. Olo oli vähän vähemmän luuserimainen. En sentään tee pa**oja leffoja. 

Siinä itkukohtauksen jälkeen, pa**aleffan aikana, sain pakastekalkkunakohtauksen: jäädyin pystyyn. Olo oli kuin kuume olisi noussut ja nopsaan.... mutta kehon lämpötila oikeasti oli vain 37. Siinä hetken tärisin ja taistelin iho kananlihalla kunnes hain toisen kerroksellisen vaatteita ylle (verkkarit ja huppari jo päällä olevan kerraston päälle) ja untuvapeiton. Kaksi tuntia siinä tärisin aivan horkassa ja mittailin "kuumetta" jota ei koskaan tullut, ennen kuin tunsin oloni taas normaaliksi.... No niin normaaliksi kuin tällainen sekopäinen nainen nyt vaan voi itsensä tuntea. 

Mä joskus kesähelteiden aikaan vitsailin, että olisinpa raskaana niin saisin palella iltaisin. Jep, mutta että PMS-palelu? Tuhru-temperature? Kamaan, kroppa. Älä viitti. Huono vitsi. Ei naurata. Mätä tomaatti naamalles, pläts, kas näin.

Yö oli lyhyt mutta nukuin sen koomassa. Aamulla klo 6 oli taas liman seassa pikkuminitippa tuhrua ja siinäpä se sitten taas oli, kettu. No, onhan vasta KP27/30-35 mutta silti. Sais hanat nyt sit aueta kunnolla jos ovat kerran auetakseen, mä en jaksais taas montaa päivää tätä "hei jee ei tuhrua, ehkä olen raskaana, toivoa on!"...... "Aha, sittenkin tuhrua, en oo raskaana, sydäntä särkee eikä toivoa ole" rumbaa. :(

Vaikka tässä sydän tietenkin salaa toivoo, niin looginen Xenan aivoitus kyllä tietää, että toivoa ei ole. Eli virallisesti seilaamme puolukkapäiviä kohti vaikka sydän verta itkeekin. Taas. Olkoot seuraava kiertomme maaginen. Amen.

---

Loppukevennys:

Miehen keikka Suomeen on alkanut varmistua, tosin se tapahtuu vasta ensi kuussa. Mutta SITTENKIN! JEEEEEE! :) Nopea on piipahdus ja miljoona isompaa ihmistä ja vauvaa, joita pitää ehtiä näkemään sinä aikana.... Mutta siltikin JEEEEEEEEEEEEEEEEE!