Toooosi niukasti tooooooosi tummaa verta vielä tuli ainakin eilen. Vatsa kramppaili ja yö nukuttiin huonosti syystä tai toisesta. Herculeksen mieltä painoivat työasiat, minun mieltä piinasi tämä mystinen, ei yltyvä muttei myöskään loppuva, niukka ruskea vuoto.

Aamulla ei mitään tuhrua missään. Clean as a whistle. Jännityksellä jään seuraamaan tuleeko sieltä vielä mitään päivän/illan/yön aikana. Kiikuti kaakuti mitä tällä hetkellä tunnen. Aamulla mieltä piristi tutkimus, jossa todettiin, että on todennäköisempää, että tällainen vuoto olisi menkkoihin kuuluvaa kuin raskauteen. JES! Siitä piristyneenä lähdettiin Herculeksen kanssa 15km:n kävelylenkille tuulettumaan.

Ymmärrän kyllä, että jotakuta voi ihmetyttää miksi vauvaa yrittävä peukuttaa ja toivoo menkkoja raskauden sijaan... Mutta kun mä en niin millään haluais taas kokea mystistä ja hermoja raastavaa vuotoraskautta. Mun mielenterveys ei vaan kestäis sitä "miksei verentulo vaan lopu" itkua joka vessareissulla. Ja miten hyvin voisi päättyä taas vuotava raskaus, viimeksi ei ainakaan hyvin. Odottaisin vaan keskenmenoa koko ajan ja sen jälkeen pitäisi taas toipua ennen uutta yritystä ja ta-daa, neljä-viisi kuukautta tuhraantuisi taas siihen turhaan rumbaan josta lopputulos oli selvä jo ennen viivojen ilmestymistä testiin.  Turhauttavaa, sanoisinko. Tämän ikäisenä sitä vaan haluaa draamattoman raskauden ja onnellisen lopun, kiitos. Taitaa vaan olla vähän liikaa taas pyydetty?

Tänään siis kuitenkin hyvillä mielin. Statistiikka olisi puolellani ja ulkoilma aurinkoineen teki hyvää. Kyllä tämäkin tästä taas laukeaa, puoleen tai toiseen. Tämä ei ole ikuinen olotila ja vastaus tulee kyllä ajan kanssa. Sillä välin on vaan nyt jotenkin elettävä ja hengailtava ilman vastauksia.

Näin sen on oltava.