Kuten Linnunradan käsikirja liftareille- kirjakin toteaa, kaikkiin kysymyksiin, mitkä koskee elämää, universumia ja ihan kaikkea, vastaus kaikkeen on 42.

Ja niin se on vastauksena minunkin kysymykseeni siitä kuinka kauan meikäläisen täytyy odottaa, että klesa kroppani tajuaisi, että on aika päästää irti menneisyydestä ja lähteä kohti tulevaa. 42 päivää siihen, että viesti meni perille. 42 pitkää ja piinallista päivää. Kiusasin karmaani valkoisilla housuilla, rantalomalla ja bikineillä... Ja tänään se vihdoin tapahtui. Menkat. 

Anti tulla Niagarat (jep, ryminällä tulikin puolukkapäivät kylään, etten sanois... Nimimerkillä Tsunami pöksyissäni), krampit ja kivut. Kaiken otan kiitollisena vastaan. Ei haittaa, vaikka meneekin pari päivää lomasta metsään sen takia, että kärvistelen kramppien ja hedarin takia sängyn pohjalla. EN JUKOLISTE VALITA!!! 

Olen surullisena katsellut miestäni täällä lomakohteessa kun mies lepertelee hotellissa ja rannalla vauvoille ja leikkii lasten kanssa. Vauvakuume on miehellä kova ja tuo on nyt päättänyt, että ensi kesänä meillä on oma lapsi ja suunnittelee jo matkoja vauvan kanssa. Voi itku, olispa tää niin helppoa. Miehen ninjathan nyt on niin priima kamaa, että siitä ei pääse valittamaan mutta osaisko mun kroppani tällä kertaa toimia ja tuottaa sellaisen mukiinmenevän munasolun ja hyvän vuokrayksiön 40 viikoks? Mitä häh? 

Nyt lopetan kirjoittelun tähän, sillä sikiöasento lattialla kutsuu. Ja kipupilleri-cocktail. Mutta kun en PERKELE VALITA!!!

MUN KROPPANI TOIMII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ps. Sain aurinkoallergian aikaiseksi, tämä päivä on mennyt aurinkovarjon alla. Tytön voi siirtää pois pohjoisesta mutta pohjoista on vähän vaikeampi siirtää pois tytöstä. Mies sanoi, että sen sijaan, että olisin 50 shades of grey, olen 3 shades of white. Kiva. :)