Huomenna anoppilaan yläilmojen halki. Pakkailuja ei olla edes vielä aloitettu ja lento on huomenna päivällä. Tästä taitaa tulla taas "laita lenkkarit jalkaan koska juokset anyways portille"-lento, kuten 95% meidän lennoista. Sori Bubba. Parempi alkaa totutella tähän jo nyt, sillä tämä on tulevaisuutta.

Eilen kotimittailtiin Bubbaa. Onko ihmekään, että ranteet on sökönä kun tyyppi painaa yli 8kg ja näytti olevan pauttiarallaa 67cm. Eikä olla edes neljää kuukautta vielä. Suomessa Bubba on ihan normikokoinen, täällä tuo kuitenkin huitelee paikallisten lapsosten 7kk:n paikkeilla. Heh. Onkohan Bubban ekat sanat "Fear not, munchkins. I come in peace"? 

Bubba is too cool for school.

Josko käyttäisi vapaat kädet hyödyksi jotenkin ja katsoisi vaikka alustavasti mitä rääsyjä tämä läski mama voisi ajatella mukaan matkalle...? :)

Idea meni läpi ja näin lähdettiin koko poppoo Helsinskiin aivan liian monen laukun ja hermostuneen mutsi-ihmisen kanssa. Lennon laahattua myöhässä (kuten aina), valmistelut menivät päin honkia ja pääsin näyttämään henkistä keskaria kaikille, jotka sanovat pienten vauvojen kanssa lentämisen olevan helppoa kun "nehän nukkuu koko matkan". 

No ei nukkunut. Ei todellakaan. Kolmen tunnin kiljuminen oli oikein rentouttavaa meidän lisäksi myös kanssamatkustajille. Bubban keuhkot ovat erityisen hyvin kehittyneet. Heh. Tullut mutsiinsa.

Suomeen saavuttuamme asiat sujuivat huomattavasti helpommin ja paremmin kuin mitä etukäteen ajattelin: ratikalla pääsi helposti kulkemaan, Bubban nappisilmät hurmasivat Helsingin populaation 100% ja oli ihana puhua suomea, nähdä perhettä ja ystäviä sekä huomata, että pärjään Bubban kanssa kyllä montakin päivää yksin ilman hermoromahdusta. 

Bubba kävi isoisän kanssa lounaalla ja hurmasi totaalisesti viereisen pöydän naiset. 

Paluumatka oli taas yhtä he**ettiä, tällä kertaa Bubba väänsi kahdet niskapas*at 11km:n korkeudessa ja huusi viimeisen tunnin kuin hyeena. Onneksi lentoemännät olivat jo niin rakastuneita meidän pikku ("PIKKU".... HEH... Äidin huumorintajua ei olla vielä menetetty, kummassakin ranteessa kun on jännetuppitulehdus koska meidän pikku jättiläinen kasvaa niin hirveää vauhtia) hurmuriin, ettei pieni kiljunta näyttänyt horjuttavan fanilaumaa. 

Paluu arkeen koitti torstaina ja viikonloppuna totuteltiin taas helteeseen,  kauppojen kiinniolemiseen ja metsätorakoihin/megalomaanisiin hämähäkkeihin. Jeejee. Onneksi tämä ilo ei kauaa kestä, sillä pääsemme taas kiljumaan yläilmoihin viikon päästä kun lähdetään kesälomalle Herculeksen kotimaahan kymmeneksi päiväksi. Jipii! Sen jälkeen on sukulaiset koluttu läpi ja Bubbaa vilauteltu puolelle maailmaa. 

Bubba siis tosiaan kasvaa ja kehittyy aivan huimaa vauhtia. Tuo höpöttää aivan tauotta ja pitelee päätään kuin puolivuotias (sanoo meidän fyssari, joka jumppaa Bubban niskaa jotta kallon muoto parantuisi). Yöt menevät joko yhdellä 10min syötöllä klo 3 tai ilman syöttöä kokonaan (huraa!). Imetys sujuu edelleen siis hyvin ja elämä alkaa olla taas kuosissa kun iskä ja äiskä saavat nykyään yölläkin unta.

Ainoa kökkö asia on vain se, että Bubba tykkää olla koko ajan iholla ja liikkeellä, joten aikaa ei  löydy blogin ylläpitämiseen (tai kotiaskareisiin) ja ikävät läskit ovat palanneet keskuuteemme koska suklaa on maistunut herkkuperseelle vähän liiankin hyvin. No, en ota stressiä siitä enkä vielä aloita mitään "yummie mummy"-proggista, mutta hiljalleen tiputtelen herkkuja pois ja lisään vaunujen puskemista ylämäissä. Ehkä. :) Tänään tosin puskin vain tasaisella ja alamäkeen, koska vein Bubban järven rannalle ihmettelemään aamuaurinkoa ja luuserina hyppäsin metroon kun oli aika kiivetä ylämäkeen. Bubban mielestä metromatka oli ihan ok mutta sitä seurannut bussimatka oli erityisen jännä, tuo istui hipihiljaa mutsin sylissä maisemia katsellen ja varpaitaan kipristellen.  

Tässä kuulumiset tällä erää. Olemme siis kansainvälistyneet, Bubbasta kuoriutuu varsinainen hurmuri ja Xena on äärettömän rakastunut pieneen perheeseensä. 

Jälkitarkastus meni hyvin. Arpi on minimaalinen, toipuminen ollut loistavaa ja sain luvan urheilla (yeah right, sanoo sohvaperuna). Tosin unohdin tarkastuksessa mainita siitä, että kun tyypit klinikalla pistivät ensimmäistä IV-reikää, se meni jotenkin huonosti ja aiheutti paljon kipua. Kun oli sektion aika ja nuo pistivät suoneen jotain uutta liuosta, alkoi hirveät tuskat ranteen ympäristössä ja päätettiin laittaa uusi reikä suoneen. Koska uusi rei'itys meni niinkuin pitikin, kipua ei enää esiintynyt kun kamaa laitettiin suoneen. Noh, enhän sitä itse tajunnut, että sen ei pitäisi sattua ja kestin sitä jomotusta 24h ennen helpotusta. Valitettavasti kipu kuitenkin jäi suoneen ja sen ympäristöön, levisi ranteeseen ja nyt on ranne täysin tulehtunut ja joudun käyttämään rannetukea, jotta selviäisin vauvan nostelusta ja kanniskelusta. :( Perseestä, etten sanoisi. Yksikätinen mutsi tässä, morjens. 

Meillä on ollut kova vierastulva ja tulva jatkuu aina syyskuun loppuun asti. Bubban mummo ja täti Suomesta ja setä Herculeksen maasta kävivät samanaikaisesti kylässä ja opittiin paljon Bubban viemisestä ravintoloihin ja muihin rientoihin. Kun kävimme esimerkiksi hienossa ravintolassa syömässä (jäimme hyrskynmyrskyn kouriin, joten päätettiin odottaa ravintolassa sen rauhoittumista) ja kun Bubba oli ensin päästänyt maailman kovaäänisimmän pierun EVER ja sen jälkeen alkoi itkupotkuraivarit, suomalaisena ensireaktio oli "hide the baby" eli vauvan vieminen muualle, ettei muiden ruokailijoiden rauha rikkoutuisi. Yllätyin kovasti kun tarjoilijat tulivatkin kujertelemaan Bubballe ja viereisistä pöydistä ruokailijat lähettelivät hymyillen lentosuukkoja Bubban suuntaan. Onneksi Bubba rauhoittui vaipanvaihdon ja seurustelun jälkeen niin, että sammui vaunuihinsa loppuajaksi ja saimme syödä rauhassa. Oli kuitenkin hiton paljon stressittömämpää oleskella ravintolassa, jossa Bubba otettiin ilolla vastaan vaikka snobi paikka olikin. 

Tänä viikonloppuna käy Bubban isoisä kylässä ja sitten alkaa kaveritulvaosuus. Itse oltaisiin mielellämme käyty Suomessa ja Herculeksen maassa mutta kun Bubban papereita joudutaan tässä odottelemaan tovi jos toinenkin (kolmen maan yhteensopimattomat systeemit ja byrokratiat, nimilait ja kansalaisuuslait.... ARGH....) niin siksi ihmiset ovat parveilleet nurkissamme vauvaa ihailemassa. Ja onhan se ollut luksusta kun on voinut antaa Bubban muiden käsivarsille ja itse päästä esimerkiksi suihkuun ilman stressiä ja kun on astunut kylpyhuoneesta ulos, niin on ollut ihana huomata kuinka Bubba nukkuu tuhisten mummon sylissä ja täti on pessyt tiskit. Tällaisia vieraita lisää!  

Bubba on myös niin iso poika, että nukkuu jo omassa huoneessaankin. Siirtymä oli kivuton ja kaikki ovat nukkuneet siirrosta alkaen yönsä paljon paremmin (siis myös Bubba). Lisäksi Xenan lääkärin suosituksesta pidetään vuorotteluöitä eli kerran viikossa Hercules hoitaa Bubbaa öisin pumpatun maidon avulla ja palautan palveluksen Herculekselle varsinkin silloin kun tuolla on tärkeää menoa esim. tänään herätys klo 3.45 kun tuo kampesi itsensä päiväksi Espanjaan. Nähtäväksi jää tuleeko Hercules kotiin tänään, välilasku kun on Portugalissa ja siellä on peruutettu iso kasa lentoja konepulan vuoksi.... Huokaus.... Kiitos, TAP, jälleen kerran. 

Ensi viikolla saadaan rokotuksia ja nähdään taas miten kaveri on kehittynyt. Kotivaa'alla tuolla meni 6kg rikki jo jokin aika sitten ja huonosti mittaamalla pituuttakin on yli 62cm. Katsotaan niitä virallisia tuloksia sitten kun lääkäri on niitä mittaillut.

Nyt kun Bubba vetelee päikkäreitä, ehdin nopsaan kokkailla itselleni lounastaa ja toivoa, että saisin tekeleen syötyäkin... jos ehtisin vielä pureskella, niin olis jo aika bueno.... 

Edit:

Sinne jäi Hercules Lissaboniin.Tästä tulikin sitten eka yö kaksistaan Bubban kanssa ja tietenkin tänään on sellainen päivä, ettei känkkäränkkä halua nukkua lainkaan. Jee. Pitkä yö edessä.

"Äh-äh-äh" on nykyään nimeni. Kun alkaa olla nälkä tai muuten vaan halipula, alkaa rytmikäs ähkintä. Äh äh äh. Äh äh äh ei ole isälle tarkoitettu, Herculesta kutsutaan enemmän nimellä "WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ". 

Kun Äh-äh-äh-ääntely on tuottanut toivotun tuloksen eli äippä nostanut Bubban rinnalle ja tuo on nälissään hamunnut välipala-automaatin imuunsa (ilmiö, jota kutsumme nimellä "Devil Child" kun toinen röhkien silmät suurina etsii haluamaansa eikä mikään tunnu estävän toisen ristiretkeä. Välillä imetään vahingossa omaa kättä, äidin olkapäätä, isän nänniä, jne jne....) alkaa armoton ryystäminen. Bubba keskittyy koitokseen ja alkaa tuottaa "hökkö hökkö hökkö"-ääntelyä kun maitoa aletaan tarmokkaasti niellä. 

Höööööö hööööö höööööö-ääntely on taas selvästi evoluution (kirjoitin ensin, että evulootion... Olisi pitänyt olla korjaamatta!) tuotosta koska se ilmenee juurikin silloin, kun on ensin pidetty vanhempia hereillä itkun, halipulan tai ilmavaivojen takia ja sitten vielä aletaan vaatia ruokaa täysin rikki olevilta ihmisiltä. Hööööhööööttely estää vanhempia heittämästä vauvaansa parvekkeelta alas. Eihän noin söpöä vauvaa voi kuin halitella, pusutella ja ihastella. Maitoa maiskutellaan hartaasti ja joka henkäyksellä ilmaistaan "hööööö.... höööööööööööööööööö" joka kuulostaa mamman korvissa enemmänkin "Höööö... katso nyt miten söpö olen.... Hööööö...Et voi olla rakastamatta mua... Höööö...." .... Ja näin on taas mamman sydän sulatettu, maidon saanti taattu ja kainalokin turvattu. 

Bubban 1kk lääkäri on torstaina klo 8. Kauhulla jo odotan miten kammetaan meidän kööri tuohon aikaan kaupungin keskustaan, voi auta armias! Bubba kasvaa hirmuisen hyvin, joskin mahakivut tuntuvat aika infernaalisilta ja imevät iloisen pojan energiaa silloin tällöin aika urakalla. Kaverini lähetti Relaa ja Cuplatonia, tässä toista päivää niitä kokeillaan, katsotaan saadaanko niistä mitään hyötyä. Noin muutoin suurimpana "ongelmana" on Bubban halu olla koko ajan iholla. Päivisin ja öisin. Päivisin mamma hoivailee, öisin iskä. Yritetään sinnikkäästi nukutella tyyppiä omaan sänkyynsä (joka on meidän makkarissa) mutta aina tuo jostain syystä päätyy lopulta meidän kainaloon. Koska... Koska... Hööööö....Höööööö....Höööööö..... (huoh). Tätä ootellessa.... (klik klik)

Nyt parvekkeelta mua jo kutsutaankin eli se on VIUUUHHHHHH.... Äh äh äh.... 

Vaikeinta täysimetyksessä taitaa olla se, ettei kukaan oikein voi auttaa pahemmin Bubban kanssa jos haluan/tarvitsen breikkiä. Tissin lisäksi, Bubban mielestä vain äidin kainalo on tarpeeksi turvallinen paikka oleskella, eli tässä on mennyt tovi jos toinenkin kun ollaan yritetty saada Bubbaa hyväksymään myös Herculeksen hellä hoiva. Hiljalleen onneksi iskänkin lohduttelut kelpaavat ja Bubba nukahtelee jo tuonkin kainaloon. :)

Eilen Hercules jäi kotitoimistolle koska olin aivan piipussa monen päivän valvomisen jälkeen. Bubballa oli paljon vatsavaivoja ja tuo vaati tissiä tai syliä koko ajan. En saanut hetken rauhaa kun joko hyssyttelin tai syöttelin pienokaista. Eilen Bubba voi jo paremmin ja nukkui itsekin pitkästä aikaa kunnon päikkärit ja antoi mutsinkin samalla nukkua. Olin kuin uusi nainen herättyäni, täynnä tarmoa ja energiaa. Sen lisäksi Hercules on hoitanut kaikki mahdolliset vaipanvaihdot ja pyllypesut, jotta en joutuisi kaikkea yksin hoitelemaan. Myös öisin. Uskomaton mies, ei voi muuta sanoa. 

Iskä on pojastaan niin totaalisen ylpeä, ettei mitään rajaa. Hymy ei mahdu kasvoille kun lähdetään ulos kävelylle eikä tuo anna mutsin koskea vaunuihin. Iskä haluaa työnnellä ja näyttää rinta rottingilla tuotostaan maailmalle. Voi mun miehiä, isoa ja pientä....

Yöllä saimme kokea totaalisen ihmeen kun Bubba nukkui peräti yli 5 tuntia putkeen! Kyllä oli ihmeellistä selvitä yöstä yhdellä ainoalla syötöllä/vaippojen vaihdolla ennen Herculeksen herätyskelloa. Nyt sitä on taas parempi draivi päällä eikä stressiä pukkaa niin pahasti. Olo on melkein, dare I say it, rento! Tiedossa kun on vielä pitkä viikonloppu (maanantai on vapaapäivä täällä päin) ja hääpäivääkin pukkaa, niin voittajan on helppo hymyillä. 

Meidän perheestä ei myöskään huumori lopu vaikka väsymys painaakin. Eilen sain aamulla nauraa kun Hercules paini lilan vessanpyttygeelin kanssa ja pyttyyn ilmestyi monen monta lilaa länttiä kun tuo ähisi ja puhisi eikä aparaatti toiminut moitteettomasti. Mainitsin sarkastisesti, että olisihan tuo voinut laittaa edes eri värisiä länttejä, niin olisi jotenkin taiteellisempi pläjäys tällaiselle herkkäsilmäiselle soturille.

Kun heräsin päikkäreiltä, kohtasin tämän näyn:

Ja ne syötöt sitten. Argh... Vuodatusta tulossa, varoitan! 

Tiedättehän, että imetys ei ole aina helppoa. Maito ei nouse lainkaan tai nousee liian vähän tai vauva ei saa kunnon otetta tai tai tai.... Kyllä te tiijätte. Aina ei mene niinku Strömsössä. Tarjonta ei aina vastaa kysyntää. 

No, leikitäänpä hetki, että ongelmaa ei ole. Päin vastoin. Tissit tursuaa maitoa ja pikku Bubbarainen saa kaiken haluamansa ja vähän enemmänkin yhdestä rinnasta kymmenessä minuutissa.

Eihän se ole mahdollista. Jonkin täytyy olla pielessä.

No, pari päivää tilannetta katsellaan sairaalassa ja yritetään saada Bubbaa syömään kummatkin rinnat tyhjiksi ja imetyksen kestoa pidennettyä 20 minuuttiin... Yritetään ja yritetään mutta Bubba simahtaa aina yhden rinnan jälkeen eikä enää suostu yhteistyöhön. Kunnes yksi viisaampi kätilö päättää punnita Bubban ennen syöttöä ja syötön jälkeen. Tulos: Bubban paino kasvoi 80 grammaa kymmenen minuutin/yhden tissillisen jälkeen. Suomeksi sanottuna: me ollaan vaan tehokkaita. Kätilö nauraa, lastenlääkäri nauraa, jopa gynis nauraa. Xenasta tehdään tissilegenda ja tuota aletaan kutsua nimellä "Gas Station". Papereihin kirjataan, että tilanne on erinomainen ja on harvinaista, että imetys sujuu näin hyvin. Bubba syö, pissii, kakkii ja nukkuu loistavasti. 

Päästiinpä kotiin siis sunnuntaina, stressaten ehkä kaikkea muuta maailmassa mutta ei imetystä. Kunnes sairaalasta soittaa maanantaina joku, jonka kanssa en ollut koskaan tekemisissä. Tuo kertoo, että he vaan soittelevat kun päästiin juuri kotiin ja he haluavat tarkistaa josko on ilmennyt joitain huolia tai murheita kotiutumisen yhteydessä. Sanon, että tilanne on toki uusi mutta meidän dynaaminen duo kyllä on taklannut ihan hyvin vauvanhoidon perusteet. No, mutta entäpä imetys? Tuleeko tarpeeksi maitoa? Kauan imetys kestää? 

Argh.... Leidi... Lue mun paperit. Imetys toimii. Tosi hyvin. Tosi TOSI hyvin. Ei ongelmaa. En stressaa koska ei ole stressattavaa. "Oooooo", sanoo nainen puhelimessa. "Yleensä on jotain ongelmaa, joten oletin, että sielläkin olisi ollut". Jooei. Ei ole. Kiitos ja kuulemiin.

Illemmalla paikalle pelmahti myös kätilö tarkistamaan Bubban painon ja voinnin. Tuo vilaisi meidän imetyspäiväkirjaa ja huudahti, että ei näin! Vain kymmenen minuutin syöttöjä, Bubbahan nääääntyy ja kutistuuuuuu! Mutta kas, vaaka kertoo herran taas keränneen hienosti painoa. Yritin johonkin monologin väliin todeta, että yleensä kysytään onko ongelmia ennen paasausta.... Jonka jälkeen Hercules katkaisi kätilön saarnan ja kertoi imetyksen tilanteen käytännössä. "Aaaaaaa", sanoi mulqvist kätilö. "Yleensä on ongelmia imetyksessä, joten siksi siihen tartuin". Niin. No. Meillä ei ole ongelmaa. Hyvin menee vaikkei ihan oppikirjan mukaan mennäkään. 

Koska jostain piti silti naputtaa (kun tuo taisi olla jotenkin nolona kun meni "ammattilaisen" neuvot ihan hukkaan) niin tuo alkoi motkottaa kun syöttöjen välillä oli vain kaksi ja puoli tuntia ja niiden välillä pitäisi olla kolme tuntia. Että taukoja pitäisi venyttää. 

Tässä vaiheessa aloin olla jo todella kypsä turhaan stressaamiseen ja pamautin, että jos tuo luulee, että aloitan väkisin huudattamaan viikon ikäistä poikaani ihan vaan koska kätilö näin halusi, tuo olisi suhteellisen väärässä. Uskon, että nämä asiat ottavat hiljalleen muotonsa, me vasta tultiin kotiin ja tilanne on kaikille uusi, joten rutiinia syöttöjenkään kanssa ei vielä ole. 

Herculeksella sekä minulla oli aikamoinen elin otsassa kun päästiin kätilöstä eroon. Bubbakin näytti yöllä henkistä keskaria moiselle: syötöt ihan luonnollisella omalla tahdilla olivat juuri kolme tuntia ja niiden välillä koko perhe nukkui oikein makoisasti. Ilman pakottamista, ilman stressiä. 

Mutta mikä tässä hitto vie on kun täytyy väkisin kaivaa jotain paskamutsimateriaalia ilman pätevää syytä??? Antakaa mun tissien olla ja menkää auttamaan heitä, jotka apua tarvitsevat.

Lopuksi paljastan miksi Bubba on sulattanut monen sydämet. Kas. Tässä pahin charminaattori:

Lauantaina 17.5 käytiin kiertelemässä DIY kauppaa ja ostettiin parvekkeelle yrttejä ja mansikoita plus olohuoneeseen ilmastointilaite. Käveltiin siis viitisen tuntia. Tulos: vaivalloinen Xena mutta ei muuta. 

Sunnuntaiaamuna tein Herculekselle synttäriaamiaisen "just in case" eli amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapilla. Pestiin ninjapyykkiä (kun ei ollut kerran pesuvuoro, hiippailtiin salaa pesemään muiden vuorojen jälkeen), värjäsin pitkästä aikaa kulmakarvat ja syötiin juhlaillallinen ja aloitettiin katsomaan leffaa. Kesken kaiken klo 22.40 kun olin suunnittelemassa iltapalan syömistä, huomasin jonkin lirahtavan housuun. Hätäisesti istahdin ylös istumaan ja Hercules ihmetteli, että mikä meikäläiselle tuli. Tuli toinen lirahdus. Whatta...? Nousin ylös ja tuli kunnon lorahdus. Katsahdus housuihin, vaaleanpunaista vettä. Soitettiin saman tien sairaalaan ja käsky kävi visiitille. Fuck. Se olis menoa nyt! Eihän sen vielä pitänyt tapahtua, aamullahan piti olla sairaala- ja lääkärivisiitti? 

Lapsivettähän tuo oli ja runsaasti tuli, joten jäimme sairaalaan odottelemaan suppareita. Nuo alkoivatkin lupaavasti klo 3 yöllä ja aamulla klo 7 olinkin jo aika tuskainen mutta vain sentin helvata auki. No KIVA. 

Koska sairaala oli tietoinen selkätilanteestani, sain epiduraalin ja epiduraalipumpun (siis kyllä, sain itse lisätä extraa) lisäksi oksitosiinia vauhdittamaan tilannetta. Valitettavasti epiduraalin laitto oli haasteellista huonon selän takia, tyyppi ei selvästi ottanut vakavasti varoituksia kunnes törkkäsi neulan juuri sinne mistä olin varoittanut. Voin kertoa, että huusin vittusaatanaa ja puristin kätilön käteä, sen verran hermoon meni. Työn ja tuskan takana se oli mutta saatiin paikoilleen. Meillähän oli tässä vaiheessa aivan loisto kätilö, joka jaksoi ja jaksoi kannustaa ja jutella ja pitää huumoria yllä. Oksitosiinia lisäiltiin, kunnes romahdin ensimmäisen kerran joskus klo 12 aikaan. Epäilivät verenapinemittarin mittailevan omiaan: 58/37. Muistetaan vielä se, että mulla on siis korkea verenpaine.... No, vadelmakarkkeja ja kokista elimistölle (tuli tutuksi cocktailiksi) ja paineet hiljalleen kohosivat.  Jatkettiin ja ihmeteltiin, kunnes tuli toinen romahdus. Tässä vaiheessa kello oli 16 ja olin hurjat halvatun 3 cm auki ja anestesialääkäri totesi kehoni romahtavan oksitosiinin ansiosta eli se pumppu kiinni. Oma kroppani kuitenkin otti oppia ja repäisi 7cm auki seuraavassa kolmessa tunnissa. Nyt oli maailma avoinna. Olin täysin auki,lääkäri oli paikan päällä, epiduraali toimi ja tulevaisuus näytti kirkkaalta. Paitsi että Bubba ei vaan laskeutunut. Odoteltiin, ihmeteltiin. Koeponnisteltiin. Lisättiin kipulääkettä, kokeiltiin eri asentoja ja taas ponnistettiin. Välillä saivat tyypin päälakea esille mutta tuo aina luiskahti takaisin ylös.

Tässä vaiheessa olin ollut sairaalassa 24h, syömättä 30h, hereillä yli 2 vuorokautta, kuume alkoi nousta pilviin ja Bubba ei vaan suostunut tulemaan alakautta. Lääkäri vihelsi pelin poikki, silitti poskeani ja sanoi pehmeästi, että tää ei nyt etene ja tilanne on laukaistava sektiolla. Uutiset tulivat niin lohduttavina, etten osannut muuta kuin nauraa. Siis tälle tuskalle tulisi joskus loppu???? Valitettavasti päätöksen aikoihin todella paineella tulevat supparit olivat vielä päällä, joten jouduin pidättelemään turhia ponnistuksia samalla kun tärisin leikkaussalissa, jossa oli valehtelematta tusinan verran väkeä. Tärisin holtittomasti ja olin aika kauhuissani kun eteeni pistettiin skriini ja ihmiset esittelivät itsensä minulle ja näin kaikki ihan väärin päin koska olin makuulla. Myös Bubban oma lastenlääkäri tuotiin paikalle pitämään tulokkaasta huolta. Puudutuksen muotoa muutettiin mutta silti en heti puutunut tarpeeksi. Joutuivat vielä osasia paikallispuuduttamaan, ennen ensimmäisen viillon tekemistä. Ja saman tien kuuluikin aivan järkyttävän kova parkaisu ja Bubba nostettiin skriinin takaa näytille. Sen jälkeen kaikki on vähän hämärän peitossa. Hercules kuulemma meni leikkaamaan napanuoraa poikki ja katseli kun Bubbaa tarkisteltiin. Joku laittoi Bubban rinnalleni ja otti meistä kuvia. Kaikki tulivat onnittelemaan ja sanomaan kuinka täydellinen vauva onkaan, ei ollutkaan mikään jättiläinen vaan 3505g 52cm ja ehti syntyä 1h 58min ennen Herculeksen synttäripäivää. Hercules palasi aina välillä silittämään otsaa. Kurominen jatkui ja jatkui ja itse keskityin vaan pysymään tajuissani. Kuuntelin omia sydänääniäni ja aina kun laitoin silmät kiinni, se alkoi hälyyttää. Kukaan ei kertonut, miksi. 

Kuromiseen meni yli tunti ja meikäläinen kärrättiin Bubban viereen heräämöön, jossa Bubba siirrettiin rinnalle ja tuo alkoi heti imeä ja kas kummaa, rinnasta erittyi staffia, varmaankin sen 24h:n ansiosta. Ennen kun ei pahemmin ole mitään ilmestynyt. 

Hercules kertoi, että sektion aikana kun Bubba oltiin nostettu ylös, kohtuni repesi kahdesta paikasta ja menetin paljon verta. Eli koko ajan kohtu ollut repeämisaltisko???? Lisäksi lääkäri sanoi, että tästä lähtien aina sektio, ikinä ei enää alatiesynnytystä. Asia selviö. Herran pipo (36cm) ja vaikea tarjonta ja kapoinen lantioni olivat sula mahdottomuus. 

Yö meni huonosti, sillä joka toinen tunti joku tuli tarkistamaan minua ja joka toinen tunti Bubbaa. Imetettiin ja ihmeteltiin ja olin aivan kuollut ja kivuissani. 

Aamulla kun "heräsin" (olin koko yön hereillä mutta jotenkin enempi tajuissani lääketokkurasta eroon päästessäni) ja katselin vieressä tuhisevaa käärylettä, tajusin miksi kaikki tulivat kertomaan kauniista vauvasta: uskomattoman sirokasvoinen ja jäntevä pakkaus, tuuhea tumma aaltoileva tukka ja kuten kätilöt ja vierailevat lääkärit totesivat käydessään, kyseessä on niin kaunis vauva, että se tuottaa keski-ikäisellekin hurjan vauvakuumeen. Äiti oli vaan suu auki ja tuijotteli, että miten TUO tuli MEISTÄ. Bubba ei näytä meiltä kummaltakaan (tosin pojan pusuhuulet ovat täydellinen kopio omistani) mutta tiedän kyllä, että se tuli minun mahastani ulos ja isänä toimi Hercules. Sori, en aio laittaa Bubbasta tänne kuvaa josta hänet voisi tunnistaa. Teidän täytyy siis vaan uskoa sanojani. 

Äiti ja iskä sekä koko suku ja tuttavat sun muu kansa ovat kovin myytyjä. :) Seuraavassa postauksessa kerronkin enemmän Bubban luonteesta, joka on juuri sellainen mitä epäilinkin: luonnetta ja tahtoa löytyy jo nyt. 

Sorgen borgen stalkkerit, univaje on pehmittänyt pääni ja kirjoittelu takkuilee. Ollaan sairaalassa ainakin vielä viikonloppuun asti mutta yritän aina välillä rääpiä näitä kirjoituksia kokoon. Pahoitteluni siis jo etukäteen tylsistä tulevista postauksista! 

Kirjoitan synnytyksestä myöhemmin kun on vähän paremmin aikaa (joudun viettämään sairaalassa ainakin 6 päivää tapahtumien vuoksi ja huoneessa käy koko ajan trafiikki kun Bubba haluaa ja tahtoo tissiä ja hoitsut käyvät jatkuvasti tarkistamassa meikäläistä) mutta Bubba on täydellinen! Ja aivan valloittava. Tummaa tukkaa on runsaasti, imeminen sujui heti ensi kättelyssä ja strategiset mitat 3505g 52cm pipo 36cm (ei sitten mahtunut alakautta vaikka kovasti yritettiin). Ja Bubba tosiaan syntyi 1h 58min ennen isänsä syntymäpäivää. Saavat omat kakkunsa, huraa! 

En ole nukkunut nyt sitten lauantai-sunnuntain välisen yön jälkeen, joten olo on aika sekava. Taidanpa yrittää nokosia sillä aikaa kun Bubban iskä opettelee kylvettämään/vaihtamaan Bubban vaipat kätilön kanssa. 

Olo on niin onnellinen!

Suppareita ei vielä ole mutta jäätiin sairaalaan niitä oottelemaan. Eli kotio ei ilman Bubbaa tulla.

Jännittää perkeleesti.

Ps. säntillinen kaveri....

Edit klo 5.30: Jep. Jep jep. Sieltä ne kipeät supparit pelmahti paikalle. Kai tässä alkaa olla tosi kyseessä tai jotain. :-O

Aaaaaaaaaargh. Hercules otti kuvan pari päivää sitten kun pelleilin makuuhuoneessa aamulla klo 6 huonosti nukutun yön jälkeen. Alkaisko tää olla näitä viimosia pötsikuvia....? Eihän se enää tästä kasva....? Eihän....?

Suurin ylläri on ollut varmaan se, etten saanut arven arpea vaikka pötsille kokoa tulikin. Vieläkin se könöttää aika erillisenä kumpuna, näkee selvästi missä Xena on ja mistä Bubban asunto alkaa. Odotin jotenkin sellaista plösömpää kokonaisuutta, jossa kaikki sulautuisi yhteen. Jos ennen kuvittelin olevani muodoltani "egg on sticks", niin ei, en ollut. NYT OLEN. Omena, muna, pallo... Ikuisesti amen. 

Tänään olen listaillut mielessäni mitä kaikkea aionkaan kokeilla kunhan tästä taas saan omistusoikeuden omaan kroppaani.... Oi... leikkeleitä, juustoja, kahvia (ei vain ole maistunut Hobon vierailun jälkeen), ei tarvitse enää kytätä, että onkohantämänytpastöroitua..... Ihanaa, että pääsen näin kesällä nauttimaan tapaksista ja sopivasti grillatuista lihoista, jotka voi jättää pinkiksi keskeltä... Kuolahan tässä alkaa valua kun kaikkea tätä variaatiota ajattelee! Ai miten niin olen herkkuperse??? Ite oot! 

Viikendejä teillekin, stalkkerit. Kerron sitten maanantaina kunhan ollaan käyty sairaalassa ja lääkärillä, että mikä on toimintasuunnitelma. Tiistaina on Herculeksen syntymäpäivä, joten vaikka haluaisin jo maanantaina lähteä käynnistykseen, Hercules tuskin suostuu siihen, sillä olisi todennäköistä, että poikien pitäisi sitten jakaa synttärikakku ikuisesti... Ja sitähän ei kaksi pahkapäähärkää ikinä sulattaisi. Joten.... pysykää kanavalla.