Onhan tässä ollut jo vaikka mitä kirjoitettavaa mutta päätin odottaa kunnes olisin käynyt lekurilla tarkastuksessa tänään. Ja hyvä niin, sillä nyt sitä tarinaa vasta riittääkin.

Olo on ollut painava ja aikaslailla myös tukala viime aikoina. Helteisten "lääääähpuuuuuuh" ilmojen lisäks Bubba muiluttaa mutsiaan huolella ja usein ähkin, puhkun ja ähisen kun tuntuu, että Bubba haluaa murskata kylkiluut ja tulla vatsanahan läpi ulos. Lisäksi hänestä on tullut kovin interaktiivinen: minun ei tarvitse kuin kevyesti koskettaa vasenta puolta mahasta, jossa Bubban selkä sijaitsee, ja tuo heti alkaa potkia ja vääntelehtiä. Ihana pikku Bubbis. Ja voi elämä kun tuo herpaantuu hikkakohtauksiinsa, sain ekaa kertaa videoitua kun Bubban hermot palaa riekaleiksi kun hikka ei ota millään loppuakseen.   

Tässä on alkanut jännätä, että milloin tulee lähtö... Kah, Due Date Buddyni eli kaverini Suomessa, jolla oli sama LA, sai ihanan nöpönenänsä jo 11.4 ja vielä ihan samoilla viikoilla kun toinen rakas ystäväni noin vuosi sitten. Herculeskin totesi, että eiköhän pakata sairaalakassi valmiiksi kun ei koskaan voi tietää milloin lähtö tulee. Hui!  

Pääsiäinen tuli ja meni, leivoin kulitsan ja tein ihan järkyttävän annoksen pashaa (6500kcal vaan, jou!). Herculeksen kanssa levättiin ja katseltiin leffoja ja käytiin hitailla kävelylenkeillä. Herculeksen pinna tosin alkaa olla kireällä kun tuo haluaisi kulkea paljon ripeämmässä tahdissa kuin mihin itse pystyn. :) 

Sain Facebookissa arkikuvahaasteen ja tiesin heti, miten arkisen elämäni näyttäisin. Kas tässä parhaimmat palat arjestani:

 Ei näy.

 En nosta.

 Ei mahu.

 Ei taivu.

 Täytyy imuroida pääsiäisen muruset.

 Jokailtainen ilo: hörpittävä magnesium.

 Leivoin leivän. 

Ja nyt sitten tarinaan, miksi halusin päivittää blogiani vasta lekurikäynnin jälkeen. Mielessäni oli jo tekstikin valmiina siitä, kuinka löysin oikeasta rinnastani patin puolitoista viikkoa sitten. Heitti tähän odotuksen ylle aikamoisen varjon vaikka tiedänkin, että raskauksissa voi ilmestyä vaikka mitä patteja vaikka minne. Tänään lekuri kopeloi rintavarustukseni ja totesi sen olevan turvonnut rauhanen, ei "patti". Totta kai pidän sitä tässä silmällä mutta lekurin mielestä rinnat olivat täysin patittomat ja rintojen valmistautuminen imetykseen on saanut rauhasen vähän äkäiseksi, that's all. 

Jep, no, Xenan elämä kun ei mene kuten Strömsössä, niin kirjoituksen pääosassa ei olekaan patti vaan se, että pissasta oli proteiinit koholla ja verenpaine (myös levossa) on alkanut salakavalasti kohota. Ja liikkeessä ovat aikamoisen kauheat. Ottivat muutaman putken verta varmistaakseen proteiinit että onko oikeasti vai leikisti koholla (huomenna tiedän miten asian laita on) ja samalla jouduin loppuraskauden ajaksi lepoon ja tehotarkkailuun, eli seuraava kontrolli on jo ensi viikon keskiviikkona (hyvää vappua mullekin....). Tässä siis katsellaan että kehittelenkö itselleni raskausmyrkytystä ja edetään viikko kerrallaan ja tietenkin kotona pidän oireita silmällä ja jos nuo pahenevat, niin heti soitto lekuriin tai sairaalaan aiheesta. Kyllähän te tiedätte miten raskausmyrkytystä hoidetaan.... Eli tässä voi olla maaliviiva lähempänä kuin odotinkaan (vaikka oireet eivät vielä pahoja olekaan). Onneksi alkaa olla täysiaikaisuus ihan nurkan takana, joten sen puolesta en lähde huolestumaan. Vielä. 

Lepokäskyhän on tuttu jo raskauden alkuajoilta, nyt saan sentään käydä rauhallisilla kävelyillä mutta muuta en oikein saa tehdä. Eli kotona murjottaa yksi pieni Hercules, jolle napsahti nyt nakki nimeltä kotitaloustyöt. Hey, doctor's orders! Ei voi mitään. ;) Onneksi juuri ehdin täällä siivota ja pestä pinnat ja lattiat, pestä pyykit ja tiskit.... Mutta nyt vaihtuu vuoro ja meikäläisen suurimmaksi aktiviteetiksi tulee kaukosäätimen eli Kaken hively. 

En ole yllättynyt tai järkyttynyt, olen itse asiassa odottanutkin, että milloin ne paineet lähtee nousuun. Olen koko ajan tiennyt kohonneesta riskistäni raskausmyrkytykseen, joten ei tämä epäilys täysin puun takaa tullut. Nyt vaan seuraillaan miten tilanne kehittyy vai kehittyykö lainkaan ja edetään sen mukaan.

Loppukevennyksenä voin kertoa, että Bubba ei kumarra ketään: lekuri yritti ultratessaan saada poikaa liikkeelle, jotta näkisi miten syke toimii eli että se menee ylös ja alas eikä pysy liian tasaisena. Tuo paineli ja tökki, kunnes sanoin, että annas mamma vähän yrittää ja silitin tapani mukaan vasenta kylkeä ja heti alkoi liikkuminen. :) Kyllä mamma tietää, mistä poika tykkää. ;)